Millaisia mobiilimaksusovelluksia pankeilla on?

|Posted by | Esittelyssä, Kaikki artikkelit, Maksaminen, Ostaminen, Vinkit
Tags: , , , , ,

pankkien mobiilisovellukset

Pankkien mobiilimaksusovellukset puntarissa

Oletko hankkimassa uutta puhelinta? Pankkien mobiilimaksusovellusten toimivuus uudessa puhelimessa ei välttämättä ole suurimmalle osalle meistä ykköskriteeri puhelinta valitessa (toisin kuin esimerkiksi vaikkapa se, että toimiiko uudessa puhelimessa Pokemon Go, mutta siihenkin on hyvä kiinnittää huomiota.

Pankit ovat näet selvästi siirtymässä digimaailmaan, ja se näkyy myös heidän sovellustarjonnassaan. Kiitos ylitsevyöryävän fintechin, pankit ovat aivan viime aikoina ottaneet käyttöönsä myös esimerkiksi mobiilimaksusovelluksia.

Tätä ennen pankeilla on ollut myös muita sovelluksia. Muun muassa Nordealla on ollut jo hetken aikaa käytössään esimerkiksi tunnuslukusovellus.

Mikäli siis olet harkitsemassa uuden puhelimen hankintaa, kannattaa ottaa selvää mobiilimaksun mahdollisuuksista, sillä ne riippuvat sekä puhelimesi käyttöliittymästä, että pankistasi: onko oman pankkisi maksusovellus saatavilla puhelimeesi, ja olisiko se sinulle hyödyllinen?

Lue myös: kännykän sijoitusovellukset esittelyssä

Mobiilimaksusovellukset vertailussa

Selvitimme pankkien mobiilimaksusovellusten hyvät ja huonot puolet:

Pankkien mobiilimaksusovellukset:
Nordea PayDanske Bank MobilePayOP PivoS-Pankki S-MobiiliAktia Wallet
KäyttöliittymäAndroidAndroid, iOS, WindowsAndroid, iOS, WindowsAndroid, iOS, WindowsAndroid, iOS
LähimaksuKylläVain tietyissä liikkeissä (MobilePay Point of Sale-pisteissä)Kyllä, mutta vain Android-puhelimissaVain ABC-asemilla tankatessaKyllä, lähimaksu-
tarralla
Kenelle?Vain Nordean asiakkaille (tulee olla myös tunnusluku- sovellus ja Nordean Credit/Debit yhdistelmäkortti)Kaikille, ei vaadi Danske Bankin asiakkuutta (toimii myös toisten pankkien korteilla)Vain OP:n asiakkaille
(tulee olla OP Visa Debit mobiilikortti)
Mobiili-
tankkaus vain S-Etukortti Visan haltijoille
Ei vaadi Aktian pankki-asiakkuutta (mutta tulee olla Aktian maksukortti)
KustannuksetMaksutarra 4,90 €. Alle 50 € siirto palvelun tilille 0,50 €
Kortin väliaikainen sulku sovelluksessa?EiEiEi tarvitse, mobiilikorttiKäyttörajaa muuttamallaKyllä
Maarajoitus eli geoblocking?EiEi (vain mobiilipankissa)EiKylläKyllä

Maksusovelluksissa vielä parantamisen varaa

Nordea Paylla ja OP Pivolla mobillimaksaminen edellyttää kyseisen pankin asiakkuutta, eikä kummassakaan lähimaksu toimi vielä muissa kuin Android-puhelimissa. S-pankki tarjoaa mobiilimaksamista ainoastaan ABC-asemilla tankkaamiseen, ja siihenkin tarvitsee sekä pankin asiakkuuden että S-Visa luottokortin.

Lue myös: Näin saat mobiililaitteella maksutapaetua

Danske Bankin Mobile Pay puolestaan toimii sekä Android-, iPhone- että Windows-käyttöliittymissä ja kaikkien pankkien asiakkaille, eli sovellusta voi käyttää myös muiden pankkien maksukorteilla. Huono puoli sovelluksessa on, että mobiilimaksut toimivat vain niiden kauppojen maksupäätteissä, jotka ovat tehneet Danske Bankin kanssa erikseen sopimuksen, esimerkiksi McDonald’s.

Lue myös: Mikä on mobiililompakko?

Aktian Wallet-sovelluksella (entinen Elisa lompakko) mobiilimaksamiseen ei vaadita kyseisen pankin asiakkuutta. Sovellukseen tarvitaan kuitenkin Aktian maksukortti, jota voivat hakea kaikkien pankkien asiakkaat. Sovellus poikkeaa muista sovelluksista esimerkiksi siinä, että sillä lähimaksaminen onnistuu lähimaksutarralla. Toisin sanoen puhelimen ei tarvitse olla maksuhetkellä mukana.

Lue myös: Virolainen Popcay rantautui Suomeen

Uusi maksupalveludirektiivi mullistaa mobiilimaksamisen?

Kaiken kaikkiaan sovelluksissa on vielä puutteita, ja pankkien onkin kehitettävä palveluitaan niin, että ne hyödyttävät aidosti kuluttajia ja tekevät asioinnista helpompaa. Esimerkiksi tällä hetkellä MobilePay toimii lähinnä Bluetooth-yhteydellä siinä missä Nordea on nykyisellään ainoa, jonka mobiilimaksusovelluksessa on tarkoitus, että maksutapahtuma tapahtuu itse puhelimessa. Monissa muissa sovelluksissa on edelleen kysymys erilaisista maksutarra- ja puhelinnumeroviritelmistä.

Toimivuuteen ja käyttökokemukseen odotetaan suuria parannuksia uuden maksupalveludirektiivin myötä. Tällä hetkellä esimerkiksi Apple ei käytännössä halua avata puhelintaan pankkien maksuliikenteelle ja toisaalta pankit eivät taas halua antaa Applelle siivuja palkkioistaan.

Jäämme innolla odottamaan, millaisia parannuksia alkanut vuosi ja tuleva maksupalveludirektiivi tuovat mahdollisesti tullessaan!

Lue myös: N26 – ilmainen pankkitili