
Käteisen käytön on mielletty vähentyneen viimeisten vuosien aikana. Muutos ei ole kuitenkaan näkynyt pankkiautomaattien kappalemäärissä, sillä ne ovat pysyneet suhteellisen tasaisina viimeiset vuodet. Vertailupalvelu VertaaEnsin.fi selvitti pankkiautomaattien saatavuuden kunnittain ja maakunnittain.
Selvityksen tärkeimmät löydökset
- Pienissä, alle 10 000 asukkaan kunnissa pankkiautomaatteja asukaslukuun suhteutettuna eniten. Vaikka pienemmillä kunnilla on yleisesti suhteellisesti enemmän pankkiautomaatteja kuin suurimmilla kunnilla, niiden väestötiheys on todella harva. Tämä tarkoittaa sitä, että asukasluvultaan suurissa kunnissa asuvalla on yleisesti lyhyempi matka pankkiautomaatille.
- Eniten pankkiautomaatteja kunnan asukaslukuun suhteutettuna on Pelkosenniemessä, jossa on yksi pankkiautomaatti 462 asukasta kohden. Jos mukaan huomioidaan vain kunnat, joissa on yli 5 000 asukasta, selvityksen voittaja on Siikalatva, jossa on 1 283 asukasta yhtä automaattia kohden. Yli 10 000 asukkaan kunnista paras on Heinola, jossa on yksi pankkiautomaatti 1 834 asukasta kohden.
- Pedersören kunnassa on vain yksi automaatti 11 172 asukasta kohden, jonka myötä siellä on suhteessa vähiten pankkiautomaatteja. Kunnista, joissa on vähintään kaksi automaattia, heikoiten pärjäsi Mustasaari, jossa on yksi automaatti 9 768 asukasta kohden.
- Absoluuttisesti mitattuna eniten pankkiautomaatteja löytyy Helsingistä, jossa on 192 automaattia. Skaalan toisessa päässä ovat kunnat, joissa ei ole yhtäkään automaattia. Näitä on peräti 22 ja niistä lähes 60 % sijaitsee Ahvenanmaalla (13).
- Etelä-Savossa on maakunnista eniten pankkiautomaatteja asukaslukuun suhteutettuna. Siellä on 2 352 asukasta yhtä pankkiautomaattia kohden. Uudellamaalla oli yllättäen suhteessa vähiten pankkiautomaatteja (3 664), jos Ahvenanmaata ei huomioida (5 057).
- Lyhin matka pankkiautomaatille on helsinkiläisellä, jolla on keskimääräisesti 1,1 kilometrin matka lähimmälle pankkiautomaatille. Inarissa on sitä vastoin suurimmat etäisyydet, sillä siellä lähimmälle saman kunnan automaatille on matkaa peräti 93,1 kilometriä.
- Pankkiautomaateista nostettu euromäärä on laskenut edellisten vuosien aikana keskimäärin 780 000 € vuotta kohden. Mikäli trendi jatkuisi samana, pankkiautomaateista nostetaan vuonna 2026 0 €.
Automaatilta nostettavan käteisen määrä on puolittunut viime vuosina
Suomen Pankin ylläpitämistä tilastoista voidaan huomata, että vaikka pankkiautomaattien määrä on pysynyt samana, niistä nostettu euromäärä on romahtanut lähes 50 %. Pankkiautomaateista nostettu euromäärä on laskenut joka vuosi keskimäärin 780 000 €. Jos trendi jatkuu samana tulevina vuosina, pankkiautomaateista nostettu euromäärä olisi 0 € vuonna 2026.
2014 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 | 2020 | 2021 | 2022 | |
Käteisautomaattienlukumäärä | 1 637 | 1 546 | 1 457 | 1 498 | 1 606 | 1 751 | 1 737 | 1 718 | 1 691* |
Suomalaisilla korteilla tehdyt automaattinostot miljardeissa (€) | – | – | 13,5 | 12,5 | 11,8 | 10,9 | 8 | 6,8 | – |
Automaattia kohden tehty nosto miljoonissa (€) | – | – | 7 876 313 | 7 292 882 | 6 884 481 | 6 359 393 | 4 667 445 | 3 967 328 | – |
*) Vuoden 2022 kappalemäärä on selvitetty erikseen Suomen Pankilta ja se on tarkistettu 5.7.2022
Peräti 22 kuntaa on ilman omaa pankkiautomaattia
Alle on koostettu selvityksen kunnat, joissa on eniten ja vähiten pankkiautomaatteja asukaslukuun suhteutettuna. Kunnan perässä näkyvä numero kertoo kuinka monta asukasta kunnassa asuu yhtä pankkiautomaattia kohden.
Eniten pankkiautomaatteja kunnan asukaslukuun suhteutettuna:
- Pelkosenniemi (Lappi), 462
- Pertunmaa (Etelä-Savo), 822
- Hailuoto (Pohjois-Pohjanmaa), 950
- Kustavi (Varsinais-Suomi), 971
- Virolahti (Kymenlaakso), 1 013
- Kivijärvi (Keski-Suomi), 1 088
- Karijoki (Etelä-Pohjanmaa), 1 192
- Kyyjärvi (Keski-Suomi), 1 232
- Siikalatva (Pohjois-Pohjanmaa), 1 283
- Kaskinen (Pohjanmaa), 1 289
Vähiten pankkiautomaatteja kunnan asukaslukuun suhteutettuna:
- Pedersören kunta (Pohjanmaa), 11 172
- Muurame (Keski-Suomi), 10 426
- Kauniainen (Uusimaa), 10 396
- Mustasaari (Pohjanmaa), 9 768
- Masku (Varsinais-Suomi), 9 612
- Hattula (Kanta-Häme), 9 405
- Muhos (Pohjois-Pohjanmaa), 8 909
- Hausjärvi (Kanta-Häme), 8 143
- Keminmaa (Lappi), 7 904
- Loppi (Kanta-Häme), 7 799
Kunnat, joissa ei ole yhtäkään pankkiautomaattia:
- Brändö (Ahvenanmaa)
- Eckerö (Ahvenanmaa)
- Enontekiö (Lappi)
- Föglö (Ahvenanmaa)
- Geta (Ahvenanmaa)
- Halsua (Keski-Pohjanmaa)
- Hammarland (Ahvenanmaa)
- Kumlinge (Ahvenanmaa)
- Kökar (Ahvenanmaa)
- Lemland (Ahvenanmaa)
- Lestijärvi (Keski-Pohjanmaa)
- Luhanka (Keski-Suomi)
- Lumparland (Ahvenanmaa)
- Merijärvi (Pohjois-Pohjanmaa)
- Pyhäranta (Varsinais-Suomi)
- Ristijärvi (Kainuu)
- Saltvik (Ahvenanmaa)
- Savukoski (Lappi)
- Sottunga (Ahvenanmaa)
- Sund (Ahvenanmaa)
- Utsjoki (Lappi)
- Vårdö (Ahvenanmaa)
Ylemmästä voidaan huomata, että kunnat joissa ei ole pankkiautomaattia, ovat suurimmaksi osaksi Ahvenanmaalla. Kuntia, joissa ei ole yhtäkään pankkiautomaattia, on yhteensä 22 kappaletta ja näistä peräti 13 sijaitsee Ahvenanmaalla.
Pankkiautomaattien jakauma ja etäisyys maakuntien sisällä
Alle on koostettu kunkin maakunnan kunnat, joissa on suhteessa eniten ja vähiten pankkiautomaatteja kunnan asukaslukuun. Lisäksi alle on koostettu kunnat, joista on pisimmät ja lyhimmät matka lähimmälle automaatille. Poikkeuksena Ahvenanmaa, jossa ei ole kuin kolme kuntaa.
Ahvenanmaa
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Finström, 2 638
Maarianhamina, 2 936
Jomala, 5 512
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
–
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Maarianhamina, 1,7 kilometriä
Finström, 11,5 kilometriä
Jomala, 12 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
–
Etelä-Karjala
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Parikkala, 2 284
Imatra, 2 566
Lappeenranta, 2 905
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Ruokolahti, 4 913
Taipalsaari, 4 595
Luumäki, 4 473
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Imatra, 4,4 kilometriä
Lappeenranta, 8,3 kilometriä
Lemi, 16,2 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Ruokolahti, 34,9 kilometriä
Luumäki, 29,3 kilometriä
Taipalsaari, 27,6 kilometriä
Etelä-Pohjanmaa
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Karijoki, 1 192
Lappajärvi, 1 433
Isojoki, 1 891
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Ilmajoki, 4 122
Kurikka, 4 039
Lapua, 3 551
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Seinäjoki, 7,7 kilometriä
Isokyrö, 13,4 kilometriä
Karijoki, 13,7 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Isojoki, 25,4 kilometriä
Soini, 24 kilometriä
Kuortane, 22 kilometriä
Etelä-Savo
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Pertunmaa, 822
Enonkoski, 1 362
Juva, 1 472
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Rantasalmi, 3 330
Mikkeli, 2 896
Kangasniemi, 2 615
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Mikkeli, 13,4 kilometriä
Pertunmaa, 15,1 kilometriä
Pieksämäki, 15,2 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Puumala, 35,2 kilometriä
Rantasalmi, 30,4 kilometriä
Sulkava, 27,7 kilometriä
Kainuu
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Hyrynsalmi, 2 139
Puolanka, 2 446
Paltamo, 3 183
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Kuhmo, 3 964
Suomussalmi, 3 754
Sotkamo, 3 449
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Kajaani, 14,3 kilometriä
Sotkamo, 31,4 kilometriä
Paltamo, 33,8 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Suomussalmi, 54,1 kilometriä
Kuhmo, 52,2 kilometriä
Puolanka, 51 kilometriä
Kanta-Häme
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Forssa, 2 072
Humppila, 2 166
Ypäjä, 2 282
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Hattula, 9 405
Hausjärvi, 8 143
Loppi, 7 799
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Riihimäki, 4 kilometriä
Forssa, 5,6 kilometriä
Hämeenlinna, 9,4 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Tammela, 26,7 kilometriä
Loppi, 25,6 kilometriä
Hattula, 20,7 kilometriä
Keski-Pohjanmaa
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Veteli, 1 502
Perho, 2 676
Kannus, 2 695
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Kaustinen, 4 196
Kokkola, 3 194
Toholampi, 2 938
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Kokkola, 10 kilometriä
Kannus, 15,3 kilometriä
Veteli, 16,1 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Perho, 27,8 kilometriä
Toholampi, 24,8 kilometriä
Kaustinen, 19 kilometriä
Keski-Suomi
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Kivijärvi, 1 088
Kyyjärvi, 1 232
Kannonkoski, 1 311
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Muurame, 10 426
Laukaa, 6 263
Saarijärvi, 4 559
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Jyväskylä, 6,1 kilometriä
Äänekoski, 11,9 kilometriä
Muurame, 13,9 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Pihtipudas, 35,3 kilometriä
Joutsa, 32,7 kilometriä
Karstula, 31 kilometriä
Kymenlaakso
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Virolahti, 1 013
Miehikkälä, 1 835
Pyhtää, 2 560
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Hamina, 4 926
Kotka, 3 014
Kouvola, 2 595
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Kotka, 4 kilometriä
Kouvola, 9,6 kilometriä
Virolahti, 11,2 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Miehikkälä, 21 kilometriä
Pyhtää, 13 kilometriä
Hamina, 12,6 kilometriä
Lappi
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Pelkosenniemi, 462
Kolari, 1 330
Kittilä, 1 631
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Keminmaa, 7 904
Tornio, 4 267
Ylitornio, 3 830
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Kemi, 3,2 kilometriä
Tornio, 15,7 kilometriä
Rovaniemi, 22 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Inari, 93,1 kilometriä
Sodankylä, 64,3 kilometriä
Posio, 59,5 kilometriä
Pirkanmaa
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Parkano, 1 572
Pälkäne, 1 610
Juupajoki, 1 786
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Vesilahti, 4 444
Ruovesi, 4 155
Valkeakoski, 4 139
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Tampere, 3,3 kilometriä
Pirkkala, 4,2 kilometriä
Lempäälä, 6,2 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Ruovesi, 30,8 kilometriä
Kuhmoinen, 30,6 kilometriä
Virrat, 20,8 kilometriä
Pohjanmaa
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Kaskinen, 1 289
Korsnäs, 2 050
Kristiinankaupunki, 2 127
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Pedersören kunta, 11 172
Mustasaari, 9 768
Luoto, 5 622
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Kaskinen, 3,3 kilometriä
Pietarsaari, 3,6 kilometriä
Vaasa, 4 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Pedersören kunta, 28,7 kilometriä
Maalahti, 22,9 kilometriä
Närpiö, 22,2 kilometriä
Pohjois-Karjala
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Juuka, 1 481
Heinävesi, 1 568
Rääkkylä, 2 032
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Kontiolahti, 7 518
Tohmajärvi, 4 241
Polvijärvi, 4 161
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Joensuu, 10,7 kilometriä
Outokumpu, 17,1 kilometriä
Liperi, 19,7 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Ilomantsi, 39,8 kilometriä
Lieksa, 31,9 kilometriä
Polvijärvi, 31 kilometriä
Pohjois-Pohjanmaa
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Hailuoto, 950
Siikalatva, 1 283
Pyhäntä, 1 631
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Muhos, 8 909
Tyrnävä, 6 593
Nivala, 5 198
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Kempele, 5,3 kilometriä
Oulu, 7,5 kilometriä
Ylivieska, 12 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Pudasjärvi, 54,2 kilometriä
Vaala, 42 kilometriä
Utajärvi, 41,7 kilometriä
Pohjois-Savo
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Tervo, 1 479
Rautavaara, 1 513
Sonkajärvi, 1 889
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Kiuruvesi, 7 759
Joroinen, 4 624
Pielavesi, 4 269
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Varkaus, 7,2 kilometriä
Siilinjärvi, 9,2 kilometriä
Iisalmi, 10,4 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Kiuruvesi, 37,7 kilometriä
Pielavesi, 37,5 kilometriä
Rautavaara, 35,1 kilometriä
Päijät-Häme
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Sysmä, 1 792
Heinola, 1 834
Iitti, 2 186
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Kärkölä, 4 245
Asikkala, 4 017
Orimattila, 3 952
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Lahti, 3,4 kilometriä
Heinola, 9,2 kilometriä
Hollola, 11 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Padasjoki, 27 kilometriä
Hartola, 26 kilometriä
Sysmä, 21,6 kilometriä
Satakunta
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Siikainen, 1 352
Merikarvia, 1 528
Huittinen, 1 645
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Eurajoki, 4 667
Ulvila, 4 223
Kokemäki, 3 476
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Harjavalta, 5,7 kilometriä
Pori, 6 kilometriä
Rauma, 6,3 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Karvia, 22,8 kilometriä
Siikainen, 22,2 kilometriä
Pomarkku, 18,2 kilometriä
Uusimaa
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Lapinjärvi, 1 290
Myrskylä, 1 816
Pukkila, 1 848
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Kauniainen, 10 396
Siuntio, 6 198
Sipoo, 5 548
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Helsinki, 1,1 kilometriä
Kerava, 1,4 kilometriä
Järvenpää, 1,6 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Siuntio, 15,8 kilometriä
Askola, 14,8 kilometriä
Myrskylä, 14,4 kilometriä
Varsinais-Suomi
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna eniten automaatteja:
Kustavi, 971
Oripää, 1 337
Taivassalo, 1 677
Kunnat, joissa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten automaatteja:
Masku, 9 612
Mynämäki, 7 594
Lieto, 6 764
Kunnat, joissa on keskimäärin lyhin matka lähimmälle automaatille:
Turku, 2,1 kilometriä
Raisio, 2,5 kilometriä
Kaarina, 4,1 kilometriä
Kunnat, joissa on keskimäärin pisin matka lähimmälle automaatille:
Mynämäki, 22,9 kilometriä
Pöytyä, 16,1 kilometriä
Sauvo, 15,9 kilometriä
Missä maakunnissa on eniten pankkiautomaatteja?
Alla olevasta taulukosta voidaan huomata, että asukasluvultaan suurissa maakunnissa on suhteellisesti vähemmän pankkiautomaatteja kuin pienemmissä maakunnissa. Erityisen silmiinpistävää on Uudenmaan lukemat, jossa on toisiksi vähiten automaatteja asukaslukuun suhteutettuna. Tätä selittää Uudenmaan tiiviimpi väestötiheys, jonka myötä etäisyys automaatille olisi silti lyhyempi kuin asukasluvultaan pienemmissä maakunnissa.
Maakunta | Asukasluku (kunnat yhteenlaskettuna) | Pankkiautomaattien lukumäärä | Asukasta/automaatti |
Ahvenanmaa | 30 344 | 6 | 5 057 |
Etelä-Karjala | 126 107 | 43 | 2 933 |
Etelä-Pohjanmaa | 191 762 | 68 | 2 820 |
Etelä-Savo | 131 688 | 56 | 2 352 |
Kainuu | 71 255 | 21 | 3 393 |
Kanta-Häme | 170 213 | 51 | 3 338 |
Keski-Pohjanmaa | 67 915 | 22 | 3 087 |
Keski-Suomi | 272 683 | 81 | 3 366 |
Kymenlaakso | 161 391 | 58 | 2 783 |
Lappi | 176 494 | 63 | 2 801 |
Pirkanmaa | 527 478 | 158 | 3 338 |
Pohjanmaa | 176 041 | 50 | 3 521 |
Pohjois-Karjala | 163 281 | 51 | 3 202 |
Pohjois-Pohjanmaa | 415 603 | 116 | 3 583 |
Pohjois-Savo | 248 363 | 81 | 3 066 |
Päijät-Häme | 205 124 | 74 | 2 772 |
Satakunta | 214 281 | 85 | 2 521 |
Uusimaa | 1 714 741 | 468 | 3 664 |
Varsinais-Suomi | 483 477 | 139 | 3 478 |
Lähtökohtaisesti voisi ajatella, että Lapissa olisi vähemmän automaatteja suhteessa asukaslukuun kuin muissa maakunnissa. Todellisuudessa Lapissa on kuitenkin viidenneksi eniten pankkiautomaatteja kaikista maakunnista. Lapin maakunnan suuren koon vuoksi etäisyys pankkiautomaatille on kuitenkin todennäköisesti esimerkiksi Uusimaata pidempi. Hyvänä esimerkkinä Inari, jossa matkaa lähimmälle automaatille on keskimäärin 93,1 kilometriä.
Joissakin kunnissa tilanne on myös suhteellisen heikko, vaikka siellä olisikin pankkiautomaatti. Parhaina esimerkkeinä Pedersören kunta, Muurame ja Kauniainen, joissa kaikissa on vain yksi automaatti, vaikka kaikkien asukasluku on yli 10 000. Jos huomioidaan valtakunnallinen keskiarvo sille, kuinka paljon asukkaita on suhteessa yhtä pankkiautomaattia kohden, siellä pitäisi olla vähintään 3 pankkiautomaattia. Tällöin se olisi tasa-arvoisessa asemassa muiden kuntien kanssa.
Pankkiautomaattien määrä kunnittain
Erityisen silmiinpistävää on Ahvenanmaalaisten kuntien lukumäärä, joissa pankkiautomaattia ei ole lainkaan tarjolla. Ahvenanmaalla ei ole yhtäkään Nosto-automaattia ja Otto-automaattejakin siellä on vain 6 kappaletta. Näistä 6 kappaleesta peräti 3 on Maarianhaminassa, jonka johdosta voidaan kysyä miten ahvenanmaalaiset pystyvät nostamaan käteistä?
Manner-Suomessa tilanne on parempi, sillä siellä on vain 9 kuntaa, joilla ei ole pankkiautomaattia. Siltikin voidaan kysyä, että kuinka tasa-arvoisessa asemassa kyseiset kunnat ovat, jos ne eivät saa käteistä mistään lähistöltä. Ja mikäli käteisen käytön väheneminen jatkuu edelleen, tilanne tuskin tulee menemään ainakaan parempaan suuntaan.
Kaupunki | Otto | Nosto | Yhteensä | Maakunta | Seutukeskus | Asukasluku (2021) | Pinta-ala (km²) | Automaatin kattama alue (km²) | Keskimääräinen etäisyys pankkiautomaatille (km) | Väestötiheys (as./km²) | Asukasta/Otto | Asukasta/Nosto | Asukasta/automaatti |
Akaa | 4 | 2 | 6 | Pirkanmaa | X | 16 467 | 314,4 | 52,4 | 7,2 | 56,0 | 4 117 | 8 234 | 2 745 |
Alajärvi | 2 | 1 | 3 | Etelä-Pohjanmaa | X | 9 311 | 1 056,8 | 352,3 | 18,8 | 9,2 | 4 656 | 9 311 | 3 104 |
Alavieska | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 2 491 | 253,0 | 253,0 | 15,9 | 9,9 | 2 491 | 0 | 2 491 | |
Alavus | 4 | 0 | 4 | Etelä-Pohjanmaa | X | 11 197 | 1 151,5 | 287,9 | 17,0 | 10,3 | 2 799 | 0 | 2 799 |
Asikkala | 2 | 0 | 2 | Päijät-Häme | 8 033 | 755,6 | 377,8 | 19,4 | 14,3 | 4 017 | 0 | 4 017 | |
Askola | 1 | 0 | 1 | Uusimaa | 4 847 | 218,0 | 218,0 | 14,8 | 22,7 | 4 847 | 0 | 4 847 | |
Aura | 1 | 0 | 1 | Varsinais-Suomi | 3 955 | 95,6 | 95,6 | 9,8 | 41,6 | 3 955 | 0 | 3 955 | |
Brändö | 0 | 0 | 0 | Ahvenanmaa | 449 | 108,4 | 0,0 | 0,0 | 4,1 | 0 | 0 | 0 | |
Eckerö | 0 | 0 | 0 | Ahvenanmaa | 933 | 109,2 | 0,0 | 0,0 | 8,7 | 0 | 0 | 0 | |
Enonkoski | 0 | 1 | 1 | Etelä-Savo | 1 362 | 419,2 | 419,2 | 20,5 | 4,4 | 0 | 1 362 | 1 362 | |
Enontekiö | 0 | 0 | 0 | Lappi | 1 789 | 8 391,3 | 0,0 | 0,0 | 0,2 | 0 | 0 | 0 | |
Espoo | 43 | 26 | 69 | Uusimaa | 297 132 | 330,3 | 4,8 | 2,2 | 957,3 | 6 910 | 11 428 | 4 306 | |
Eura | 4 | 1 | 5 | Satakunta | 11 417 | 630,2 | 126,0 | 11,2 | 19,7 | 2 854 | 11 417 | 2 283 | |
Eurajoki | 2 | 0 | 2 | Satakunta | 9 334 | 520,9 | 260,5 | 16,1 | 18,0 | 4 667 | 0 | 4 667 | |
Evijärvi | 1 | 0 | 1 | Etelä-Pohjanmaa | 2 404 | 390,7 | 390,7 | 19,8 | 6,7 | 2 404 | 0 | 2 404 | |
Finström | 1 | 0 | 1 | Ahvenanmaa | 2 638 | 132,9 | 132,9 | 11,5 | 21,1 | 2 638 | 0 | 2 638 | |
Forssa | 5 | 3 | 8 | Kanta-Häme | X | 16 573 | 253,4 | 31,7 | 5,6 | 66,5 | 3 315 | 5 524 | 2 072 |
Föglö | 0 | 0 | 0 | Ahvenanmaa | 501 | 135,0 | 0,0 | 0,0 | 3,7 | 0 | 0 | 0 | |
Geta | 0 | 0 | 0 | Ahvenanmaa | 505 | 87,5 | 0,0 | 0,0 | 5,9 | 0 | 0 | 0 | |
Haapajärvi | 2 | 0 | 2 | Pohjois-Pohjanmaa | 6 802 | 789,3 | 394,7 | 19,9 | 8,9 | 3 401 | 0 | 3 401 | |
Haapavesi | 2 | 1 | 3 | Pohjois-Pohjanmaa | 6 613 | 1 086,5 | 362,2 | 19,0 | 6,3 | 3 307 | 6 613 | 2 204 | |
Hailuoto | 0 | 1 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 950 | 207,4 | 207,4 | 14,4 | 4,6 | 0 | 950 | 950 | |
Halsua | 0 | 0 | 0 | Keski-Pohjanmaa | 1 083 | 428,3 | 0,0 | 0,0 | 2,6 | 0 | 0 | 0 | |
Hamina | 3 | 1 | 4 | Kymenlaakso | X | 19 702 | 633,7 | 158,4 | 12,6 | 32,2 | 6 567 | 19 702 | 4 926 |
Hammarland | 0 | 0 | 0 | Ahvenanmaa | 1 619 | 140,3 | 0,0 | 0,0 | 11,8 | 0 | 0 | 0 | |
Hankasalmi | 1 | 1 | 2 | Keski-Suomi | 4 683 | 687,7 | 343,9 | 18,5 | 8,2 | 4 683 | 4 683 | 2 342 | |
Hanko | 3 | 0 | 3 | Uusimaa | 7 979 | 119,0 | 39,7 | 6,3 | 67,6 | 2 660 | 0 | 2 660 | |
Harjavalta | 3 | 1 | 4 | Satakunta | 6 785 | 127,7 | 31,9 | 5,7 | 54,7 | 2 262 | 6 785 | 1 696 | |
Hartola | 1 | 0 | 1 | Päijät-Häme | 2 621 | 675,5 | 675,5 | 26,0 | 4,8 | 2 621 | 0 | 2 621 | |
Hattula | 1 | 0 | 1 | Kanta-Häme | 9 405 | 427,4 | 427,4 | 20,7 | 26,3 | 9 405 | 0 | 9 405 | |
Hausjärvi | 1 | 0 | 1 | Kanta-Häme | 8 143 | 398,8 | 398,8 | 20,0 | 20,8 | 8 143 | 0 | 8 143 | |
Heinola | 6 | 4 | 10 | Päijät-Häme | X | 18 344 | 839,3 | 83,9 | 9,2 | 27,0 | 3 057 | 4 586 | 1 834 |
Heinävesi | 1 | 1 | 2 | Pohjois-Karjala | 3 136 | 1 319,6 | 659,8 | 25,7 | 3,0 | 3 136 | 3 136 | 1 568 | |
Helsinki | 109 | 83 | 192 | Uusimaa | 658 457 | 215,1 | 1,1 | 1,1 | 3 077,6 | 6 041 | 7 933 | 3 429 | |
Hirvensalmi | 1 | 0 | 1 | Etelä-Savo | 2 131 | 746,6 | 746,6 | 27,3 | 4,6 | 2 131 | 0 | 2 131 | |
Hollola | 4 | 2 | 6 | Päijät-Häme | 23 090 | 727,5 | 121,2 | 11,0 | 35,4 | 5 773 | 11 545 | 3 848 | |
Huittinen | 4 | 2 | 6 | Satakunta | X | 9 870 | 539,6 | 89,9 | 9,5 | 18,5 | 2 468 | 4 935 | 1 645 |
Humppila | 1 | 0 | 1 | Kanta-Häme | 2 166 | 148,6 | 148,6 | 12,2 | 14,7 | 2 166 | 0 | 2 166 | |
Hyrynsalmi | 1 | 0 | 1 | Kainuu | 2 139 | 1 521,4 | 1 521,4 | 39,0 | 1,5 | 2 139 | 0 | 2 139 | |
Hyvinkää | 8 | 5 | 13 | Uusimaa | 46 880 | 336,8 | 25,9 | 5,1 | 145,3 | 5 860 | 9 376 | 3 606 | |
Hämeenkyrö | 2 | 1 | 3 | Pirkanmaa | 10 337 | 505,1 | 168,4 | 13,0 | 22,2 | 0 | 10 337 | 3 446 | |
Hämeenlinna | 16 | 7 | 23 | Kanta-Häme | 67 971 | 2 031,6 | 88,3 | 9,4 | 38,0 | 4 248 | 9 710 | 2 955 | |
Ii | 2 | 1 | 3 | Pohjois-Pohjanmaa | 9 912 | 1 668,1 | 556,0 | 23,6 | 6,1 | 4 956 | 0 | 3 304 | |
Iisalmi | 5 | 3 | 8 | Pohjois-Savo | X | 20 958 | 872,2 | 109,0 | 10,4 | 27,5 | 4 192 | 6 986 | 2 620 |
Iitti | 1 | 2 | 3 | Päijät-Häme | 6 559 | 687,1 | 229,0 | 15,1 | 11,1 | 6 559 | 3 280 | 2 186 | |
Ikaalinen | 2 | 1 | 3 | Pirkanmaa | X | 6 877 | 843,4 | 281,1 | 16,8 | 9,1 | 3 439 | 6 877 | 2 292 |
Ilmajoki | 2 | 1 | 3 | Etelä-Pohjanmaa | 12 366 | 579,6 | 193,2 | 13,9 | 21,4 | 6 183 | 12 366 | 4 122 | |
Ilomantsi | 2 | 0 | 2 | Pohjois-Karjala | 4 643 | 3 172,7 | 1 586,3 | 39,8 | 1,7 | 2 322 | 0 | 2 322 | |
Imatra | 8 | 2 | 10 | Etelä-Karjala | X | 25 655 | 191,3 | 19,1 | 4,4 | 164,5 | 3 207 | 12 828 | 2 566 |
Inari | 2 | 0 | 2 | Lappi | 7 008 | 17 333,6 | 8 666,8 | 93,1 | 0,5 | 3 504 | 0 | 3 504 | |
Inkoo | 1 | 1 | 2 | Uusimaa | 5 353 | 358,0 | 179,0 | 13,4 | 15,3 | 5 353 | 5 353 | 2 677 | |
Isojoki | 0 | 1 | 1 | Etelä-Pohjanmaa | 1 891 | 647,4 | 647,4 | 25,4 | 2,9 | 0 | 1 891 | 1 891 | |
Isokyrö | 1 | 1 | 2 | Etelä-Pohjanmaa | 4 480 | 356,9 | 178,5 | 13,4 | 12,5 | 4 480 | 4 480 | 2 240 | |
Janakkala | 4 | 1 | 5 | Kanta-Häme | 16 340 | 586,1 | 117,2 | 10,8 | 29,9 | 0 | 16 340 | 3 268 | |
Joensuu | 19 | 5 | 24 | Pohjois-Karjala | 77 261 | 2 751,0 | 114,6 | 10,7 | 32,4 | 4 066 | 15 452 | 3 219 | |
Jokioinen | 1 | 0 | 1 | Kanta-Häme | 5 046 | 181,9 | 181,9 | 13,5 | 28,0 | 5 046 | 0 | 5 046 | |
Jomala | 1 | 0 | 1 | Ahvenanmaa | 5 512 | 143,7 | 143,7 | 12,0 | 38,9 | 5 512 | 0 | 5 512 | |
Joroinen | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Savo | 4 624 | 711,8 | 711,8 | 26,7 | 8,0 | 4 624 | 0 | 4 624 | |
Joutsa | 1 | 0 | 1 | Keski-Suomi | 4 263 | 1 066,4 | 1 066,4 | 32,7 | 4,9 | 4 263 | 0 | 4 263 | |
Juuka | 1 | 2 | 3 | Pohjois-Karjala | 4 444 | 1 846,6 | 615,5 | 24,8 | 2,9 | 4 444 | 2 222 | 1 481 | |
Juupajoki | 1 | 0 | 1 | Pirkanmaa | 1 786 | 275,0 | 275,0 | 16,6 | 6,9 | 1 786 | 0 | 1 786 | |
Juva | 2 | 2 | 4 | Etelä-Savo | 5 887 | 1 345,7 | 336,4 | 18,3 | 5,0 | 2 944 | 2 944 | 1 472 | |
Jyväskylä | 25 | 15 | 40 | Keski-Suomi | 144 473 | 1 466,4 | 36,7 | 6,1 | 123,4 | 5 779 | 9 632 | 3 612 | |
Jämijärvi | 1 | 0 | 1 | Satakunta | 1 685 | 224,6 | 224,6 | 15,0 | 7,8 | 1 685 | 0 | 1 685 | |
Jämsä | 5 | 2 | 7 | Keski-Suomi | X | 19 767 | 1 823,9 | 260,6 | 16,1 | 12,5 | 3 953 | 9 884 | 2 824 |
Järvenpää | 10 | 6 | 16 | Uusimaa | 45 226 | 39,9 | 2,5 | 1,6 | 1 212,0 | 4 523 | 7 538 | 2 827 | |
Kaarina | 6 | 3 | 9 | Varsinais-Suomi | 35 497 | 151,6 | 16,8 | 4,1 | 236,2 | 5 916 | 11 832 | 3 944 | |
Kaavi | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Savo | 2 778 | 789,6 | 789,6 | 28,1 | 4,1 | 2 778 | 0 | 2 778 | |
Kajaani | 6 | 5 | 11 | Kainuu | 36 493 | 2 263,8 | 205,8 | 14,3 | 19,9 | 6 082 | 7 299 | 3 318 | |
Kalajoki | 4 | 0 | 4 | Pohjois-Pohjanmaa | X | 12 412 | 931,1 | 232,8 | 15,3 | 13,4 | 3 103 | 0 | 3 103 |
Kangasala | 5 | 4 | 9 | Pirkanmaa | 32 622 | 870,9 | 96,8 | 9,8 | 49,8 | 6 524 | 8 156 | 3 625 | |
Kangasniemi | 1 | 1 | 2 | Etelä-Savo | 5 230 | 1 326,8 | 663,4 | 25,8 | 4,9 | 5 230 | 5 230 | 2 615 | |
Kankaanpää | 5 | 1 | 6 | Satakunta | X | 12 662 | 1 037,9 | 173,0 | 13,2 | 12,4 | 2 532 | 12 662 | 2 110 |
Kannonkoski | 1 | 0 | 1 | Keski-Suomi | 1 311 | 549,9 | 549,9 | 23,4 | 3,0 | 1 311 | 0 | 1 311 | |
Kannus | 1 | 1 | 2 | Keski-Pohjanmaa | X | 5 390 | 470,3 | 235,2 | 15,3 | 11,6 | 5 390 | 5 390 | 2 695 |
Karijoki | 0 | 1 | 1 | Etelä-Pohjanmaa | 1 192 | 186,4 | 186,4 | 13,7 | 6,4 | 0 | 1 192 | 1 192 | |
Karkkila | 2 | 1 | 3 | Uusimaa | 8 717 | 255,3 | 85,1 | 9,2 | 35,8 | 4 359 | 8 717 | 2 906 | |
Karstula | 1 | 0 | 1 | Keski-Suomi | 3 774 | 963,2 | 963,2 | 31,0 | 4,2 | 3 774 | 0 | 3 774 | |
Karvia | 1 | 0 | 1 | Satakunta | 2 290 | 519,9 | 519,9 | 22,8 | 4,5 | 2 290 | 0 | 2 290 | |
Kaskinen | 1 | 0 | 1 | Pohjanmaa | 1 289 | 10,8 | 10,8 | 3,3 | 121,1 | 1 289 | 0 | 1 289 | |
Kauhajoki | 3 | 1 | 4 | Etelä-Pohjanmaa | X | 12 890 | 1 315,5 | 328,9 | 18,1 | 9,9 | 4 297 | 12 890 | 3 223 |
Kauhava | 2 | 4 | 6 | Etelä-Pohjanmaa | X | 15 312 | 1 328,4 | 221,4 | 14,9 | 11,7 | 7 656 | 3 828 | 2 552 |
Kauniainen | 1 | 0 | 1 | Uusimaa | 10 396 | 6,0 | 6,0 | 2,4 | 1 751,6 | 10 396 | 0 | 10 396 | |
Kaustinen | 1 | 0 | 1 | Keski-Pohjanmaa | 4 196 | 361,1 | 361,1 | 19,0 | 11,9 | 4 196 | 0 | 4 196 | |
Keitele | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Savo | 2 095 | 578,3 | 578,3 | 24,0 | 4,3 | 2 095 | 0 | 2 095 | |
Kemi | 7 | 3 | 10 | Lappi | X | 19 982 | 102,4 | 10,2 | 3,2 | 208,1 | 2 855 | 6 661 | 1 998 |
Kemijärvi | 2 | 1 | 3 | Lappi | X | 7 105 | 3 931,2 | 1 310,4 | 36,2 | 2,0 | 3 553 | 7 105 | 2 368 |
Keminmaa | 1 | 0 | 1 | Lappi | 7 904 | 648,1 | 648,1 | 25,5 | 12,6 | 7 904 | 0 | 7 904 | |
Kemiönsaari | 1 | 2 | 3 | Varsinais-Suomi | 6 614 | 697,8 | 232,6 | 15,3 | 9,6 | 6 614 | 3 307 | 2 205 | |
Kempele | 4 | 0 | 4 | Pohjois-Pohjanmaa | 19 116 | 110,3 | 27,6 | 5,3 | 174,6 | 4 779 | 0 | 4 779 | |
Kerava | 9 | 6 | 15 | Uusimaa | 37 232 | 30,8 | 2,1 | 1,4 | 1 218,6 | 4 137 | 6 205 | 2 482 | |
Keuruu | 2 | 2 | 4 | Keski-Suomi | X | 9 443 | 1 430,6 | 357,6 | 18,9 | 7,5 | 4 722 | 4 722 | 2 361 |
Kihniö | 1 | 0 | 1 | Pirkanmaa | 1 808 | 390,5 | 390,5 | 19,8 | 5,1 | 1 808 | 0 | 1 808 | |
Kinnula | 1 | 0 | 1 | Keski-Suomi | 1 581 | 495,7 | 495,7 | 22,3 | 3,4 | 1 581 | 0 | 1 581 | |
Kirkkonummi | 6 | 4 | 10 | Uusimaa | 40 433 | 393,5 | 39,4 | 6,3 | 110,7 | 6 739 | 10 108 | 4 043 | |
Kitee | 3 | 0 | 3 | Pohjois-Karjala | X | 9 877 | 1 724,4 | 574,8 | 24,0 | 7,9 | 3 292 | 0 | 3 292 |
Kittilä | 2 | 2 | 4 | Lappi | 6 523 | 8 263,2 | 2 065,8 | 45,5 | 0,8 | 3 262 | 3 262 | 1 631 | |
Kiuruvesi | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Savo | 7 759 | 1 422,9 | 1 422,9 | 37,7 | 5,8 | 7 759 | 0 | 7 759 | |
Kivijärvi | 1 | 0 | 1 | Keski-Suomi | 1 088 | 599,9 | 599,9 | 24,5 | 2,2 | 1 088 | 0 | 1 088 | |
Kokemäki | 1 | 1 | 2 | Satakunta | X | 6 951 | 531,3 | 265,6 | 16,3 | 14,4 | 6 951 | 6 951 | 3 476 |
Kokkola | 10 | 5 | 15 | Keski-Pohjanmaa | 47 909 | 1 492,5 | 99,5 | 10,0 | 33,2 | 4 791 | 9 582 | 3 194 | |
Kolari | 2 | 1 | 3 | Lappi | 3 989 | 2 617,7 | 872,6 | 29,5 | 1,5 | 1 995 | 3 989 | 1 330 | |
Konnevesi | 1 | 0 | 1 | Keski-Suomi | 2 586 | 680,9 | 680,9 | 26,1 | 5,0 | 2 586 | 0 | 2 586 | |
Kontiolahti | 2 | 0 | 2 | Pohjois-Karjala | 15 035 | 1 029,8 | 514,9 | 22,7 | 18,8 | 7 518 | 0 | 7 518 | |
Korsnäs | 1 | 0 | 1 | Pohjanmaa | 2 050 | 239,8 | 239,8 | 15,5 | 8,7 | 2 050 | 0 | 2 050 | |
Koski Tl | 1 | 0 | 1 | Varsinais-Suomi | 2 271 | 192,4 | 192,4 | 13,9 | 11,8 | 2 271 | 0 | 2 271 | |
Kotka | 10 | 7 | 17 | Kymenlaakso | 51 241 | 277,8 | 16,3 | 4,0 | 187,6 | 5 124 | 7 320 | 3 014 | |
Kouvola | 18 | 13 | 31 | Kymenlaakso | 80 454 | 2 883,3 | 93,0 | 9,6 | 31,3 | 4 470 | 6 189 | 2 595 | |
Kristiinankaupunki | 2 | 1 | 3 | Pohjanmaa | X | 6 380 | 697,7 | 232,6 | 15,3 | 9,3 | 3 190 | 6 380 | 2 127 |
Kruunupyy | 2 | 0 | 2 | Pohjanmaa | 6 442 | 752,7 | 376,3 | 19,4 | 9,0 | 3 221 | 0 | 3 221 | |
Kuhmo | 2 | 0 | 2 | Kainuu | 7 928 | 5 456,9 | 2 728,4 | 52,2 | 1,6 | 3 964 | 0 | 3 964 | |
Kuhmoinen | 1 | 0 | 1 | Pirkanmaa | 2 158 | 936,7 | 936,7 | 30,6 | 3,2 | 2 158 | 0 | 2 158 | |
Kumlinge | 0 | 0 | 0 | Ahvenanmaa | 313 | 99,4 | 0,0 | 0,0 | 3,1 | 0 | 0 | 0 | |
Kuopio | 24 | 12 | 36 | Pohjois-Savo | 121 543 | 4 326,4 | 120,2 | 11,0 | 37,5 | 5 064 | 10 129 | 3 376 | |
Kuortane | 1 | 0 | 1 | Etelä-Pohjanmaa | 3 528 | 484,9 | 484,9 | 22,0 | 7,6 | 3 528 | 0 | 3 528 | |
Kurikka | 4 | 1 | 5 | Etelä-Pohjanmaa | X | 20 197 | 1 743,9 | 348,8 | 18,7 | 11,7 | 5 049 | 0 | 4 039 |
Kustavi | 1 | 0 | 1 | Varsinais-Suomi | 971 | 167,7 | 167,7 | 12,9 | 5,8 | 971 | 0 | 971 | |
Kuusamo | 5 | 1 | 6 | Pohjois-Pohjanmaa | X | 15 165 | 5 809,0 | 968,2 | 31,1 | 3,0 | 3 033 | 15 165 | 2 528 |
Kyyjärvi | 0 | 1 | 1 | Keski-Suomi | 1 232 | 469,6 | 469,6 | 21,7 | 2,8 | 0 | 1 232 | 1 232 | |
Kärkölä | 1 | 0 | 1 | Päijät-Häme | 4 245 | 259,3 | 259,3 | 16,1 | 16,6 | 4 245 | 0 | 4 245 | |
Kärsämäki | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 2 533 | 701,4 | 701,4 | 26,5 | 3,6 | 2 533 | 0 | 2 533 | |
Kökar | 0 | 0 | 0 | Ahvenanmaa | 224 | 63,9 | 0,0 | 0,0 | 3,5 | 0 | 0 | 0 | |
Lahti | 24 | 20 | 44 | Päijät-Häme | 120 027 | 517,6 | 11,8 | 3,4 | 261,2 | 5 001 | 6 001 | 2 728 | |
Laihia | 2 | 0 | 2 | Pohjanmaa | 7 916 | 508,4 | 254,2 | 15,9 | 15,7 | 3 958 | 0 | 3 958 | |
Laitila | 2 | 1 | 3 | Varsinais-Suomi | X | 8 456 | 545,3 | 181,8 | 13,5 | 16,0 | 4 228 | 8 456 | 2 819 |
Lapinjärvi | 1 | 1 | 2 | Uusimaa | 2 580 | 339,3 | 169,7 | 13,0 | 7,7 | 2 580 | 2 580 | 1 290 | |
Lapinlahti | 2 | 1 | 3 | Pohjois-Savo | 9 247 | 1 245,2 | 415,1 | 20,4 | 8,4 | 4 624 | 9 247 | 3 082 | |
Lappajärvi | 1 | 1 | 2 | Etelä-Pohjanmaa | 2 866 | 523,7 | 261,9 | 16,2 | 6,8 | 2 866 | 2 866 | 1 433 | |
Lappeenranta | 15 | 10 | 25 | Etelä-Karjala | 72 634 | 1 723,6 | 68,9 | 8,3 | 50,5 | 4 842 | 7 263 | 2 905 | |
Lapua | 3 | 1 | 4 | Etelä-Pohjanmaa | X | 14 203 | 750,8 | 187,7 | 13,7 | 19,3 | 4 734 | 14 203 | 3 551 |
Laukaa | 3 | 0 | 3 | Keski-Suomi | 18 788 | 825,6 | 275,2 | 16,6 | 29,0 | 6 263 | 0 | 6 263 | |
Lemi | 1 | 0 | 1 | Etelä-Karjala | 2 917 | 262,5 | 262,5 | 16,2 | 13,4 | 2 917 | 0 | 2 917 | |
Lemland | 0 | 0 | 0 | Ahvenanmaa | 2 135 | 114,1 | 0,0 | 0,0 | 18,9 | 0 | 0 | 0 | |
Lempäälä | 4 | 4 | 8 | Pirkanmaa | 24 164 | 307,1 | 38,4 | 6,2 | 90,1 | 6 041 | 6 041 | 3 021 | |
Leppävirta | 2 | 1 | 3 | Pohjois-Savo | 9 280 | 1 519,6 | 506,5 | 22,5 | 8,1 | 4 640 | 9 280 | 3 093 | |
Lestijärvi | 0 | 0 | 0 | Keski-Pohjanmaa | 719 | 558,9 | 0,0 | 0,0 | 1,5 | 0 | 0 | 0 | |
Lieksa | 3 | 1 | 4 | Pohjois-Karjala | X | 10 543 | 4 067,7 | 1 016,9 | 31,9 | 3,1 | 3 514 | 10 543 | 2 636 |
Lieto | 2 | 1 | 3 | Varsinais-Suomi | 20 291 | 302,6 | 100,9 | 10,0 | 67,7 | 10 146 | 20 291 | 6 764 | |
Liminka | 2 | 1 | 3 | Pohjois-Pohjanmaa | 10 218 | 642,6 | 214,2 | 14,6 | 16,1 | 5 109 | 0 | 3 406 | |
Liperi | 3 | 0 | 3 | Pohjois-Karjala | 11 979 | 1 161,2 | 387,1 | 19,7 | 16,4 | 3 993 | 0 | 3 993 | |
Lohja | 9 | 7 | 16 | Uusimaa | X | 45 988 | 1 109,7 | 69,4 | 8,3 | 49,0 | 5 110 | 6 570 | 2 874 |
Loimaa | 5 | 2 | 7 | Varsinais-Suomi | X | 15 628 | 851,9 | 121,7 | 11,0 | 18,3 | 3 126 | 7 814 | 2 233 |
Loppi | 0 | 1 | 1 | Kanta-Häme | 7 799 | 656,0 | 656,0 | 25,6 | 13,0 | 0 | 7 799 | 7 799 | |
Loviisa | 4 | 2 | 6 | Uusimaa | X | 14 643 | 845,6 | 140,9 | 11,9 | 17,9 | 3 661 | 7 322 | 2 441 |
Luhanka | 0 | 0 | 0 | Keski-Suomi | 703 | 313,3 | 0,0 | 0,0 | 3,2 | 0 | 0 | 0 | |
Lumijoki | 0 | 1 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 2 018 | 214,4 | 214,4 | 14,6 | 9,4 | 0 | 2 018 | 2 018 | |
Lumparland | 0 | 0 | 0 | Ahvenanmaa | 376 | 36,4 | 0,0 | 0,0 | 10,3 | 0 | 0 | 0 | |
Luoto | 0 | 1 | 1 | Pohjanmaa | 5 622 | 176,5 | 176,5 | 13,3 | 39,7 | 0 | 5 622 | 5 622 | |
Luumäki | 1 | 0 | 1 | Etelä-Karjala | 4 473 | 859,8 | 859,8 | 29,3 | 5,9 | 4 473 | 0 | 4 473 | |
Maalahti | 1 | 0 | 1 | Pohjanmaa | 5 487 | 525,8 | 525,8 | 22,9 | 10,5 | 5 487 | 0 | 5 487 | |
Maarianhamina | 4 | 0 | 4 | Ahvenanmaa | 11 742 | 11,8 | 3,0 | 1,7 | 994,3 | 2 936 | 0 | 2 936 | |
Marttila | 1 | 0 | 1 | Varsinais-Suomi | 1 990 | 196,0 | 196,0 | 14,0 | 10,1 | 1 990 | 0 | 1 990 | |
Masku | 1 | 0 | 1 | Varsinais-Suomi | 9 612 | 176,0 | 176,0 | 13,3 | 55,0 | 9 612 | 0 | 9 612 | |
Merijärvi | 0 | 0 | 0 | Pohjois-Pohjanmaa | 1 076 | 231,6 | 0,0 | 0,0 | 4,7 | 0 | 0 | 0 | |
Merikarvia | 1 | 1 | 2 | Satakunta | 3 055 | 450,7 | 225,4 | 15,0 | 6,8 | 3 055 | 3 055 | 1 528 | |
Miehikkälä | 1 | 0 | 1 | Kymenlaakso | 1 835 | 440,4 | 440,4 | 21,0 | 4,3 | 1 835 | 0 | 1 835 | |
Mikkeli | 10 | 8 | 18 | Etelä-Savo | 52 122 | 3 229,6 | 179,4 | 13,4 | 20,4 | 5 212 | 6 515 | 2 896 | |
Muhos | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 8 909 | 798,1 | 798,1 | 28,3 | 11,3 | 8 909 | 0 | 8 909 | |
Multia | 1 | 0 | 1 | Keski-Suomi | 1 488 | 765,6 | 765,6 | 27,7 | 2,0 | 1 488 | 0 | 1 488 | |
Muonio | 1 | 0 | 1 | Lappi | 2 321 | 2 037,8 | 2 037,8 | 45,1 | 1,2 | 2 321 | 0 | 2 321 | |
Mustasaari | 2 | 0 | 2 | Pohjanmaa | 19 536 | 866,6 | 433,3 | 20,8 | 23,0 | 9 768 | 0 | 9 768 | |
Muurame | 1 | 0 | 1 | Keski-Suomi | 10 426 | 194,1 | 194,1 | 13,9 | 72,4 | 10 426 | 0 | 10 426 | |
Mynämäki | 1 | 0 | 1 | Varsinais-Suomi | 7 594 | 522,3 | 522,3 | 22,9 | 14,7 | 7 594 | 0 | 7 594 | |
Myrskylä | 1 | 0 | 1 | Uusimaa | 1 816 | 206,4 | 206,4 | 14,4 | 9,0 | 1 816 | 0 | 1 816 | |
Mäntsälä | 4 | 1 | 5 | Uusimaa | 20 837 | 596,1 | 119,2 | 10,9 | 36,1 | 5 209 | 20 837 | 4 167 | |
Mänttä-Vilppula | 3 | 1 | 4 | Pirkanmaa | X | 9 563 | 657,1 | 164,3 | 12,8 | 17,8 | 3 188 | 9 563 | 2 391 |
Mäntyharju | 1 | 2 | 3 | Etelä-Savo | 5 635 | 1 211,0 | 403,7 | 20,1 | 5,7 | 5 635 | 2 818 | 1 878 | |
Naantali | 4 | 2 | 6 | Varsinais-Suomi | 19 579 | 316,4 | 52,7 | 7,3 | 62,6 | 4 895 | 9 790 | 3 263 | |
Nakkila | 2 | 0 | 2 | Satakunta | 5 169 | 184,9 | 92,4 | 9,6 | 28,1 | 2 585 | 0 | 2 585 | |
Nivala | 2 | 0 | 2 | Pohjois-Pohjanmaa | X | 10 396 | 536,2 | 268,1 | 16,4 | 19,7 | 5 198 | 0 | 5 198 |
Nokia | 4 | 5 | 9 | Pirkanmaa | 34 884 | 347,8 | 38,6 | 6,2 | 121,5 | 8 721 | 6 977 | 3 876 | |
Nousiainen | 1 | 0 | 1 | Varsinais-Suomi | 4 689 | 199,5 | 199,5 | 14,1 | 23,5 | 4 689 | 0 | 4 689 | |
Nurmes | 3 | 0 | 3 | Pohjois-Karjala | X | 9 423 | 2 692,9 | 897,6 | 30,0 | 3,9 | 3 141 | 0 | 3 141 |
Nurmijärvi | 5 | 4 | 9 | Uusimaa | 44 127 | 367,3 | 40,8 | 6,4 | 122,4 | 8 825 | 11 032 | 4 903 | |
Närpiö | 1 | 1 | 2 | Pohjanmaa | 9 562 | 985,5 | 492,7 | 22,2 | 9,8 | 9 562 | 9 562 | 4 781 | |
Orimattila | 2 | 2 | 4 | Päijät-Häme | 15 808 | 814,0 | 203,5 | 14,3 | 20,1 | 7 904 | 7 904 | 3 952 | |
Oripää | 1 | 0 | 1 | Varsinais-Suomi | 1 337 | 117,8 | 117,8 | 10,9 | 11,5 | 1 337 | 0 | 1 337 | |
Orivesi | 2 | 2 | 4 | Pirkanmaa | 8 978 | 960,1 | 240,0 | 15,5 | 11,2 | 4 489 | 4 489 | 2 245 | |
Oulainen | 2 | 0 | 2 | Pohjois-Pohjanmaa | X | 7 102 | 597,5 | 298,8 | 17,3 | 12,0 | 3 551 | 0 | 3 551 |
Oulu | 30 | 24 | 54 | Pohjois-Pohjanmaa | 209 551 | 3 052,8 | 56,5 | 7,5 | 70,6 | 6 985 | 8 731 | 3 881 | |
Outokumpu | 2 | 0 | 2 | Pohjois-Karjala | 6 506 | 584,1 | 292,0 | 17,1 | 14,6 | 3 253 | 0 | 3 253 | |
Padasjoki | 1 | 0 | 1 | Päijät-Häme | 2 813 | 729,8 | 729,8 | 27,0 | 5,3 | 2 813 | 0 | 2 813 | |
Paimio | 2 | 0 | 2 | Varsinais-Suomi | X | 11 041 | 240,0 | 120,0 | 11,0 | 46,5 | 5 521 | 0 | 5 521 |
Paltamo | 1 | 0 | 1 | Kainuu | 3 183 | 1 139,7 | 1 139,7 | 33,8 | 3,4 | 3 183 | 0 | 3 183 | |
Parainen | 3 | 1 | 4 | Varsinais-Suomi | X | 15 086 | 893,9 | 223,5 | 14,9 | 17,1 | 5 029 | 15 086 | 3 772 |
Parikkala | 1 | 1 | 2 | Etelä-Karjala | 4 567 | 760,7 | 380,4 | 19,5 | 7,7 | 4 567 | 4 567 | 2 284 | |
Parkano | 3 | 1 | 4 | Pirkanmaa | X | 6 286 | 909,6 | 227,4 | 15,1 | 7,3 | 2 095 | 6 286 | 1 572 |
Pedersören kunta | 1 | 0 | 1 | Pohjanmaa | 11 172 | 826,1 | 826,1 | 28,7 | 14,0 | 11 172 | 0 | 11 172 | |
Pelkosenniemi | 0 | 2 | 2 | Lappi | 924 | 1 881,8 | 940,9 | 30,7 | 0,5 | 0 | 462 | 462 | |
Pello | 1 | 1 | 2 | Lappi | 3 296 | 1 863,7 | 931,9 | 30,5 | 1,9 | 3 296 | 3 296 | 1 648 | |
Perho | 1 | 0 | 1 | Keski-Pohjanmaa | 2 676 | 775,2 | 775,2 | 27,8 | 3,6 | 2 676 | 0 | 2 676 | |
Pertunmaa | 1 | 1 | 2 | Etelä-Savo | 1 644 | 454,2 | 227,1 | 15,1 | 4,4 | 1 644 | 1 644 | 822 | |
Petäjävesi | 1 | 0 | 1 | Keski-Suomi | 3 678 | 495,4 | 495,4 | 22,3 | 8,1 | 3 678 | 0 | 3 678 | |
Pieksämäki | 5 | 3 | 8 | Etelä-Savo | X | 17 253 | 1 836,2 | 229,5 | 15,2 | 11,0 | 3 451 | 5 751 | 2 157 |
Pielavesi | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Savo | 4 269 | 1 406,5 | 1 406,5 | 37,5 | 3,7 | 4 269 | 0 | 4 269 | |
Pietarsaari | 5 | 2 | 7 | Pohjanmaa | X | 19 097 | 91,9 | 13,1 | 3,6 | 216,4 | 3 819 | 9 549 | 2 728 |
Pihtipudas | 1 | 0 | 1 | Keski-Suomi | 3 873 | 1 247,5 | 1 247,5 | 35,3 | 3,6 | 3 873 | 0 | 3 873 | |
Pirkkala | 3 | 3 | 6 | Pirkanmaa | 20 206 | 104,0 | 17,3 | 4,2 | 249,3 | 6 735 | 6 735 | 3 368 | |
Polvijärvi | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Karjala | 4 161 | 958,3 | 958,3 | 31,0 | 5,1 | 4 161 | 0 | 4 161 | |
Pomarkku | 1 | 0 | 1 | Satakunta | 2 013 | 332,1 | 332,1 | 18,2 | 6,7 | 2 013 | 0 | 2 013 | |
Pori | 21 | 13 | 34 | Satakunta | 83 482 | 1 218,0 | 35,8 | 6,0 | 72,1 | 3 975 | 6 422 | 2 455 | |
Pornainen | 1 | 0 | 1 | Uusimaa | 5 066 | 150,1 | 150,1 | 12,3 | 34,4 | 5 066 | 0 | 5 066 | |
Porvoo | 9 | 2 | 11 | Uusimaa | 51 149 | 664,7 | 60,4 | 7,8 | 78,3 | 5 683 | 25 575 | 4 650 | |
Posio | 1 | 0 | 1 | Lappi | 3 066 | 3 544,7 | 3 544,7 | 59,5 | 1,0 | 3 066 | 0 | 3 066 | |
Pudasjärvi | 2 | 0 | 2 | Pohjois-Pohjanmaa | 7 702 | 5 867,4 | 2 933,7 | 54,2 | 1,4 | 3 851 | 0 | 3 851 | |
Pukkila | 1 | 0 | 1 | Uusimaa | 1 848 | 145,9 | 145,9 | 12,1 | 12,6 | 1 848 | 0 | 1 848 | |
Punkalaidun | 1 | 0 | 1 | Pirkanmaa | 2 721 | 364,1 | 364,1 | 19,1 | 7,5 | 2 721 | 0 | 2 721 | |
Puolanka | 1 | 0 | 1 | Kainuu | 2 446 | 2 598,7 | 2 598,7 | 51,0 | 1,0 | 2 446 | 0 | 2 446 | |
Puumala | 0 | 1 | 1 | Etelä-Savo | 2 117 | 1 237,8 | 1 237,8 | 35,2 | 2,7 | 0 | 2 117 | 2 117 | |
Pyhtää | 1 | 1 | 2 | Kymenlaakso | 5 119 | 336,4 | 168,2 | 13,0 | 15,7 | 5 119 | 5 119 | 2 560 | |
Pyhäjoki | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 3 048 | 549,2 | 549,2 | 23,4 | 5,6 | 3 048 | 0 | 3 048 | |
Pyhäjärvi | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 4 964 | 1 459,0 | 1 459,0 | 38,2 | 3,8 | 4 964 | 0 | 4 964 | |
Pyhäntä | 0 | 1 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 1 631 | 846,8 | 846,8 | 29,1 | 2,0 | 0 | 1 631 | 1 631 | |
Pyhäranta | 0 | 0 | 0 | Varsinais-Suomi | 1 985 | 148,4 | 0,0 | 0,0 | 13,9 | 0 | 0 | 0 | |
Pälkäne | 2 | 2 | 4 | Pirkanmaa | 6 439 | 738,1 | 184,5 | 13,6 | 11,5 | 3 220 | 3 220 | 1 610 | |
Pöytyä | 2 | 1 | 3 | Varsinais-Suomi | 8 222 | 773,6 | 257,9 | 16,1 | 11,0 | 4 111 | 0 | 2 741 | |
Raahe | 5 | 2 | 7 | Pohjois-Pohjanmaa | X | 24 260 | 1 028,2 | 146,9 | 12,1 | 23,9 | 4 852 | 12 130 | 3 466 |
Raasepori | 7 | 2 | 9 | Uusimaa | X | 27 484 | 1 215,5 | 135,1 | 11,6 | 23,9 | 3 926 | 13 742 | 3 054 |
Raisio | 5 | 3 | 8 | Varsinais-Suomi | 24 810 | 49,3 | 6,2 | 2,5 | 511,0 | 4 962 | 8 270 | 3 101 | |
Rantasalmi | 1 | 0 | 1 | Etelä-Savo | 3 330 | 925,2 | 925,2 | 30,4 | 6,0 | 3 330 | 0 | 3 330 | |
Ranua | 1 | 1 | 2 | Lappi | 3 670 | 3 694,8 | 1 847,4 | 43,0 | 1,1 | 3 670 | 3 670 | 1 835 | |
Rauma | 9 | 4 | 13 | Satakunta | X | 38 959 | 510,1 | 39,2 | 6,3 | 78,3 | 4 329 | 9 740 | 2 997 |
Rautalampi | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Savo | 3 033 | 762,0 | 762,0 | 27,6 | 5,6 | 3 033 | 0 | 3 033 | |
Rautavaara | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Savo | 1 513 | 1 235,3 | 1 235,3 | 35,1 | 1,3 | 1 513 | 0 | 1 513 | |
Rautjärvi | 1 | 0 | 1 | Etelä-Karjala | 3 092 | 401,9 | 401,9 | 20,0 | 8,8 | 3 092 | 0 | 3 092 | |
Reisjärvi | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 2 690 | 503,3 | 503,3 | 22,4 | 5,6 | 2 690 | 0 | 2 690 | |
Riihimäki | 5 | 3 | 8 | Kanta-Häme | X | 28 521 | 125,6 | 15,7 | 4,0 | 235,6 | 5 704 | 9 507 | 3 565 |
Ristijärvi | 0 | 0 | 0 | Kainuu | 1 210 | 897,9 | 0,0 | 0,0 | 1,4 | 0 | 0 | 0 | |
Rovaniemi | 13 | 6 | 19 | Lappi | 64 180 | 8 016,6 | 421,9 | 20,5 | 8,5 | 4 937 | 10 697 | 3 378 | |
Ruokolahti | 1 | 0 | 1 | Etelä-Karjala | 4 913 | 1 219,9 | 1 219,9 | 34,9 | 5,2 | 4 913 | 0 | 4 913 | |
Ruovesi | 1 | 0 | 1 | Pirkanmaa | 4 155 | 950,2 | 950,2 | 30,8 | 5,4 | 4 155 | 0 | 4 155 | |
Rusko | 1 | 0 | 1 | Varsinais-Suomi | 6 379 | 127,9 | 127,9 | 11,3 | 50,4 | 6 379 | 0 | 6 379 | |
Rääkkylä | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Karjala | 2 032 | 699,7 | 699,7 | 26,5 | 4,7 | 2 032 | 0 | 2 032 | |
Saarijärvi | 2 | 0 | 2 | Keski-Suomi | X | 9 117 | 1 422,7 | 711,4 | 26,7 | 7,3 | 4 559 | 0 | 4 559 |
Salla | 1 | 1 | 2 | Lappi | 3 416 | 5 872,4 | 2 936,2 | 54,2 | 0,6 | 3 416 | 3 416 | 1 708 | |
Salo | 10 | 6 | 16 | Varsinais-Suomi | X | 51 400 | 2 061,8 | 128,9 | 11,4 | 25,8 | 5 140 | 8 567 | 3 213 |
Saltvik | 0 | 0 | 0 | Ahvenanmaa | 1 810 | 159,6 | 0,0 | 0,0 | 11,9 | 0 | 0 | 0 | |
Sastamala | 7 | 1 | 8 | Pirkanmaa | X | 23 998 | 1 531,7 | 191,5 | 13,8 | 16,7 | 3 428 | 23 998 | 3 000 |
Sauvo | 1 | 0 | 1 | Varsinais-Suomi | 2 959 | 254,0 | 254,0 | 15,9 | 11,7 | 2 959 | 0 | 2 959 | |
Savitaipale | 1 | 0 | 1 | Etelä-Karjala | 3 261 | 690,6 | 690,6 | 26,3 | 6,0 | 3 261 | 0 | 3 261 | |
Savonlinna | 10 | 4 | 14 | Etelä-Savo | X | 32 547 | 3 597,7 | 257,0 | 16,0 | 14,5 | 3 255 | 8 137 | 2 325 |
Savukoski | 0 | 0 | 0 | Lappi | 1 009 | 6 496,6 | 0,0 | 0,0 | 0,2 | 0 | 0 | 0 | |
Seinäjoki | 15 | 10 | 25 | Etelä-Pohjanmaa | 64 736 | 1 469,2 | 58,8 | 7,7 | 45,3 | 4 316 | 6 474 | 2 589 | |
Sievi | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 4 781 | 799,9 | 799,9 | 28,3 | 6,1 | 4 781 | 0 | 4 781 | |
Siikainen | 1 | 0 | 1 | Satakunta | 1 352 | 491,3 | 491,3 | 22,2 | 2,9 | 1 352 | 0 | 1 352 | |
Siikajoki | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 5 028 | 1 062,6 | 1 062,6 | 32,6 | 4,7 | 5 028 | 0 | 5 028 | |
Siikalatva | 3 | 1 | 4 | Pohjois-Pohjanmaa | 5 131 | 2 229,9 | 557,5 | 23,6 | 2,3 | 1 710 | 5 131 | 1 283 | |
Siilinjärvi | 4 | 2 | 6 | Pohjois-Savo | 21 293 | 507,8 | 84,6 | 9,2 | 53,1 | 5 323 | 10 647 | 3 549 | |
Simo | 0 | 1 | 1 | Lappi | 2 904 | 1 466,6 | 1 466,6 | 38,3 | 2,0 | 0 | 2 904 | 2 904 | |
Sipoo | 3 | 1 | 4 | Uusimaa | 22 190 | 342,7 | 85,7 | 9,3 | 65,5 | 7 397 | 22 190 | 5 548 | |
Siuntio | 1 | 0 | 1 | Uusimaa | 6 198 | 250,0 | 250,0 | 15,8 | 25,8 | 6 198 | 0 | 6 198 | |
Sodankylä | 2 | 1 | 3 | Lappi | 8 187 | 12 415,3 | 4 138,4 | 64,3 | 0,7 | 4 094 | 8 187 | 2 729 | |
Soini | 1 | 0 | 1 | Etelä-Pohjanmaa | 1 997 | 574,2 | 574,2 | 24,0 | 3,6 | 1 997 | 0 | 1 997 | |
Somero | 2 | 1 | 3 | Varsinais-Suomi | X | 8 563 | 697,7 | 232,6 | 15,2 | 12,8 | 4 282 | 8 563 | 2 854 |
Sonkajärvi | 1 | 1 | 2 | Pohjois-Savo | 3 777 | 1 576,8 | 788,4 | 28,1 | 2,6 | 3 777 | 0 | 1 889 | |
Sotkamo | 3 | 0 | 3 | Kainuu | 10 348 | 2 951,8 | 983,9 | 31,4 | 3,9 | 3 449 | 0 | 3 449 | |
Sottunga | 0 | 0 | 0 | Ahvenanmaa | 105 | 28,1 | 0,0 | 0,0 | 3,9 | 0 | 0 | 0 | |
Sulkava | 1 | 0 | 1 | Etelä-Savo | 2 430 | 769,2 | 769,2 | 27,7 | 4,1 | 2 430 | 0 | 2 430 | |
Sund | 0 | 0 | 0 | Ahvenanmaa | 1 019 | 112,5 | 0,0 | 0,0 | 9,5 | 0 | 0 | 0 | |
Suomussalmi | 2 | 0 | 2 | Kainuu | 7 508 | 5 857,6 | 2 928,8 | 54,1 | 1,4 | 3 754 | 0 | 3 754 | |
Suonenjoki | 1 | 1 | 2 | Pohjois-Savo | X | 6 891 | 862,3 | 431,2 | 20,8 | 9,6 | 6 891 | 6 891 | 3 446 |
Sysmä | 1 | 1 | 2 | Päijät-Häme | 3 584 | 936,1 | 468,0 | 21,6 | 5,3 | 3 584 | 3 584 | 1 792 | |
Säkylä | 2 | 0 | 2 | Satakunta | 6 588 | 527,8 | 263,9 | 16,2 | 16,1 | 3 294 | 0 | 3 294 | |
Taipalsaari | 1 | 0 | 1 | Etelä-Karjala | 4 595 | 762,0 | 762,0 | 27,6 | 13,3 | 4 595 | 0 | 4 595 | |
Taivalkoski | 1 | 1 | 2 | Pohjois-Pohjanmaa | 3 913 | 2 650,6 | 1 325,3 | 36,4 | 1,6 | 3 913 | 3 913 | 1 957 | |
Taivassalo | 1 | 0 | 1 | Varsinais-Suomi | 1 677 | 142,0 | 142,0 | 11,9 | 11,9 | 1 677 | 0 | 1 677 | |
Tammela | 0 | 1 | 1 | Kanta-Häme | 5 967 | 715,2 | 715,2 | 26,7 | 9,3 | 0 | 5 967 | 5 967 | |
Tampere | 42 | 23 | 65 | Pirkanmaa | 244 223 | 689,6 | 10,6 | 3,3 | 466,2 | 5 815 | 10 618 | 3 757 | |
Tervo | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Savo | 1 479 | 494,3 | 494,3 | 22,2 | 4,2 | 1 479 | 0 | 1 479 | |
Tervola | 1 | 0 | 1 | Lappi | 2 882 | 1 592,1 | 1 592,1 | 39,9 | 1,8 | 2 882 | 0 | 2 882 | |
Teuva | 1 | 1 | 2 | Etelä-Pohjanmaa | 4 952 | 556,1 | 278,0 | 16,7 | 8,9 | 4 952 | 4 952 | 2 476 | |
Tohmajärvi | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Karjala | 4 241 | 895,4 | 895,4 | 29,9 | 5,0 | 4 241 | 0 | 4 241 | |
Toholampi | 1 | 0 | 1 | Keski-Pohjanmaa | 2 938 | 617,1 | 617,1 | 24,8 | 4,8 | 2 938 | 0 | 2 938 | |
Toivakka | 1 | 0 | 1 | Keski-Suomi | 2 387 | 413,9 | 413,9 | 20,3 | 6,6 | 2 387 | 0 | 2 387 | |
Tornio | 4 | 1 | 5 | Lappi | X | 21 333 | 1 227,9 | 245,6 | 15,7 | 17,9 | 5 333 | 21 333 | 4 267 |
Turku | 38 | 19 | 57 | Varsinais-Suomi | 195 137 | 249,1 | 4,4 | 2,1 | 794,7 | 5 135 | 10 270 | 3 423 | |
Tuusniemi | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Savo | 2 420 | 699,4 | 699,4 | 26,4 | 4,5 | 2 420 | 0 | 2 420 | |
Tuusula | 6 | 6 | 12 | Uusimaa | 39 718 | 225,5 | 18,8 | 4,3 | 181,9 | 6 620 | 6 620 | 3 310 | |
Tyrnävä | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 6 593 | 494,9 | 494,9 | 22,2 | 13,4 | 6 593 | 0 | 6 593 | |
Ulvila | 1 | 2 | 3 | Satakunta | 12 669 | 422,5 | 140,8 | 11,9 | 31,6 | 12 669 | 6 335 | 4 223 | |
Urjala | 1 | 1 | 2 | Pirkanmaa | 4 669 | 505,4 | 252,7 | 15,9 | 9,8 | 4 669 | 4 669 | 2 335 | |
Utajärvi | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 2 568 | 1 735,0 | 1 735,0 | 41,7 | 1,5 | 2 568 | 0 | 2 568 | |
Utsjoki | 0 | 0 | 0 | Lappi | 1 176 | 5 372,0 | 0,0 | 0,0 | 0,2 | 0 | 0 | 0 | |
Uurainen | 0 | 1 | 1 | Keski-Suomi | 3 634 | 372,3 | 372,3 | 19,3 | 10,4 | 0 | 3 634 | 3 634 | |
Uusikaarlepyy | 2 | 0 | 2 | Pohjanmaa | 7 497 | 737,2 | 368,6 | 19,2 | 10,2 | 3 749 | 0 | 3 749 | |
Uusikaupunki | 3 | 0 | 3 | Varsinais-Suomi | X | 15 463 | 551,5 | 183,8 | 13,6 | 30,6 | 5 154 | 0 | 5 154 |
Vaala | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Pohjanmaa | 2 673 | 1 763,6 | 1 763,6 | 42,0 | 2,1 | 2 673 | 0 | 2 673 | |
Vaasa | 17 | 6 | 23 | Pohjanmaa | 67 615 | 369,5 | 16,1 | 4,0 | 184,7 | 3 977 | 11 269 | 2 940 | |
Valkeakoski | 3 | 2 | 5 | Pirkanmaa | X | 20 695 | 372,0 | 74,4 | 8,6 | 76,0 | 6 898 | 10 348 | 4 139 |
Vantaa | 43 | 15 | 58 | Uusimaa | 239 206 | 240,4 | 4,1 | 2,0 | 1 007,8 | 5 563 | 15 947 | 4 124 | |
Varkaus | 6 | 4 | 10 | Pohjois-Savo | X | 19 973 | 524,5 | 52,4 | 7,2 | 51,7 | 3 329 | 4 993 | 1 997 |
Vehmaa | 1 | 0 | 1 | Varsinais-Suomi | 2 271 | 192,1 | 192,1 | 13,9 | 11,9 | 2 271 | 0 | 2 271 | |
Vesanto | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Savo | 1 941 | 569,8 | 569,8 | 23,9 | 4,6 | 1 941 | 0 | 1 941 | |
Vesilahti | 1 | 0 | 1 | Pirkanmaa | 4 444 | 353,9 | 353,9 | 18,8 | 14,8 | 4 444 | 0 | 4 444 | |
Veteli | 1 | 1 | 2 | Keski-Pohjanmaa | 3 004 | 520,9 | 260,5 | 16,1 | 6,0 | 3 004 | 3 004 | 1 502 | |
Vieremä | 1 | 0 | 1 | Pohjois-Savo | 3 490 | 973,4 | 973,4 | 31,2 | 3,8 | 3 490 | 0 | 3 490 | |
Vihti | 5 | 2 | 7 | Uusimaa | 29 239 | 567,1 | 81,0 | 9,0 | 56,0 | 5 848 | 14 620 | 4 177 | |
Viitasaari | 1 | 1 | 2 | Keski-Suomi | X | 6 070 | 1 589,1 | 794,6 | 28,2 | 4,9 | 6 070 | 6 070 | 3 035 |
Vimpeli | 1 | 0 | 1 | Etelä-Pohjanmaa | 2 756 | 328,8 | 328,8 | 18,1 | 9,6 | 2 756 | 0 | 2 756 | |
Virolahti | 1 | 2 | 3 | Kymenlaakso | 3 040 | 376,2 | 125,4 | 11,2 | 8,1 | 3 040 | 1 520 | 1 013 | |
Virrat | 2 | 1 | 3 | Pirkanmaa | 6 465 | 1 299,1 | 433,0 | 20,8 | 5,5 | 3 233 | 6 465 | 2 155 | |
Vårdö | 0 | 0 | 0 | Ahvenanmaa | 463 | 102,1 | 0,0 | 0,0 | 4,5 | 0 | 0 | 0 | |
Vöyri | 1 | 1 | 2 | Pohjanmaa | 6 376 | 791,3 | 395,7 | 19,9 | 8,1 | 6 376 | 0 | 3 188 | |
Ylitornio | 1 | 0 | 1 | Lappi | 3 830 | 2 212,8 | 2 212,8 | 47,0 | 1,9 | 3 830 | 0 | 3 830 | |
Ylivieska | 3 | 1 | 4 | Pohjois-Pohjanmaa | X | 15 357 | 574,2 | 143,6 | 12,0 | 27,0 | 5 119 | 15 357 | 3 839 |
Ylöjärvi | 6 | 3 | 9 | Pirkanmaa | 33 533 | 1 324,0 | 147,1 | 12,1 | 30,2 | 5 589 | 11 178 | 3 726 | |
Ypäjä | 1 | 0 | 1 | Kanta-Häme | 2 282 | 183,3 | 183,3 | 13,5 | 12,4 | 2 282 | 0 | 2 282 | |
Ähtäri | 1 | 1 | 2 | Etelä-Pohjanmaa | X | 5 484 | 910,9 | 455,4 | 21,3 | 6,8 | 5 484 | 5 484 | 2 742 |
Äänekoski | 6 | 2 | 8 | Keski-Suomi | X | 18 318 | 1 138,4 | 142,3 | 11,9 | 20,7 | 3 053 | 9 159 | 2 290 |
Yhteensä | 1 119 | 572 | 1 691 | 5 548 241 | 1 095,4 | 476,2 | 17,9 | 62,5 | 3 045 |
Yhteenveto
Pankkiautomaatit ovat monelle konkreettisin asia arjen pankkipalveluissa. Tästä näkökulmasta katsottuna tilanne on erityisesti asukasluvultaan suuremmissa kunnissa hyvä, sillä etäisyydet lähimmälle pankkiautomaatille ovat yleensä hyvinkin kohtuulliset. Sitä vastoin pienemmän asukasluvun kunnissa etäisyydet venähtävät pahimmillaan hyvin pitkiksi. Pienemmissä kunnissa myös tarve käteiselle on usein myös suurempi, sillä käteinen on monessa pienessä palvelussa edelleen kuningas. Käytännössä tätä on kuitenkaan vaikeaa korjata, sillä lisäautomaattien asentaminen pienempiin kuntiin voi olla kannattamatonta.
Mikäli käteisen käyttö vähenee edelleen, kuten Suomen Pankin tilastot kielivät, tilanne ei tule todennäköisesti menemään ainakaan parempaan suuntaan pienemmissä kunnissa. Suuremmissa kunnissa tilanne tulee pysymään hyvänä todennäköisesti pidempään.
Miten selvitys toteutettiin
Pankkiautomaattien lukumäärät ja sijainnit on selvitetty Otto.fi:n ja Nostoautomaatti.fi:n tiedoista. Taulukkoon on kerätty jokainen suomalainen kunta. Kuntien asukasluku on valittu Tilastokeskuksen tuoreimmasta tilastosta. Tämän pohjalta on laskettu kuinka paljon kustakin kunnasta löytyy pankkiautomaatteja asukasta kohden. Käteiseen liittyvää dataa on saatu Suomen Pankin virallisista tilastoista.
Kuntien sisäiset etäisyydet pankkiautomaateille on laskettu jakamalla yhden automaatin kattama alue neliöjuurella. Lukema on suuntaa antava ja todellisuudessa etäisyys automaatille saattaa olla lyhyempi tai pidempi. Keskimääräisessä etäisyydessä ei ole huomioitu matkaa toisen kunnan automaatille, vaan ne on laskettu kunnan sisäisesti.
Selvityksessä käytetyt tiedot on tarkistettu 5.7.2022.
Tietoa vertailun tarjoajasta
Vertailupalvelu VertaaEnsin.fi on vertaillut taloustuotteita ja palveluita maksutta vuodesta 2015. Vuosittain yli miljoona kuluttajaa käyttää palveluamme. Vertailutyökalujen (esim. lainavertailu ja sähkön kilpailutus) lisäksi sivustomme sisältää laajan valikoiman talousaiheisia vinkkejä, vertailuja ja tilastoja. Toimintaideamme on yksinkertainen: Me vertaamme – sinä säästät!