
Erilaisia veneitä voi nykyisin vuokrata Skipperi-palvelun kautta. Kyseessä on eräänlainen “veneiden Airbnb”, jonka tarjonta kattaa kaiken mahdollisen aina soutuveneistä satojen tuhansien eurojen arvoisiin jahteihin. Vertailupalvelu VertaaEnsin.fi selvitti, onko veneen vuokraaminen taloudellisesti järkevämpää kuin veneen omistaminen.
Keskeisimmät havainnot
Vähäisillä veneilymäärillä Skipperin kautta vuokraaminen on todella kannattavaa; parhaimmillaan yli 7 kertaa kannattavampaa kuin oma veneen vuosikustannukset.
Raja-arvot, jolloin oma vene kannattaa hankkia, ovat vertailussa 21 päivän vuokraus moottoriveneelle ja 22 päivän vuokraus purjeveneelle. Lisäksi omistaja voi vuokrata venettään edelleen, jolloin oman veneen kannattavuus kasvaa merkittävästi.
Paikkakuntakohtaisesti vuokraveneitä on tarjolla eniten Helsingissä, Turussa, Espoossa ja Hangossa. Muita venemäärällä mitattuna suuria kaupunkeja ovat Kotka, Parainen ja Naantali. Sen sijaan sisävesien osalta vuokraveneiden saatavuus on hyvin vaihtelevaa. Esimerkiksi Saimaan vuokraveneiden määrä on lähes identtinen Päijänteen kanssa, vaikka Saimaa on pinta-alaltaan lähes nelinkertainen.
Onko Skipperin vuokravene omaa venettä kannattavampi?
Laskelmissa on käytetty seuraavia oletuksia:
- Vertailun moottorivene on Yamarin 64 DC ja purjevene Maxi Fenix Dinette.
- Molempien veneiden arvoksi uutena on oletettu 40 000 €.
- Veneiden arvonalenemaksi on arvioitu 4 % vuodessa.
- Vuosittainen huolto pitää sisällään moottorin kausihuollon ja muut huoltotoimenpiteet. Huoltotarve vaihtelee, joten kyseessä on suuntaa antava arvio.
- Laskelmissa on oletettu, että vuokraaja kulkee veneellä 20 merimailia eli 37 kilometriä yhden vuokrapäivän aikana. Todellinen määrä riippuu käyttäjästä.
- Purjeveneen polttoaineen kulutus on laskettu olettamalla, että moottoria käytetään noin 10 % veneilyajasta.
- Polttoaineen hinta on 18.5.2022 keskiarvo: 2,341 €/l.
Neljän kaveruksen viikonloppuretki
Veneen vuokraaminen Skipperiltä on vuosikustannuksiltaan selvästi edullisempaa kuin omalla veneellä veneily tämän esimerkin tapauksessa. Oman moottoriveneen kustannukset ovat noin kuusinkertaiset ja purjeveneen kustannukset noin seitsenkertaiset Skipperiltä vuokraamiseen verrattuna.
Ostettu | Arvonalenema vuodessa | Vuosittainen huolto | Laituripaikka ja säilytys (v) | Polttoaine (v) | Yhteensä (v) |
Yamarin 64 DC moottorivene | 1 600€ | 1 000 € | 1 000 € | 140,46 € | 3 740,46 € |
Maxi Fenix Dinette purjevene | 1 600 € | 500 € | 1 000 € | 3,51 € | 3 103,51 € |
Vuokrattu | Vuokrahinta | Vuosittainen huolto | Laituripaikka ja säilytys (v) | Polttoaine (v) | Yhteensä (v) |
Yamarin 64 DC moottorivene | 513 € | 0 € | 0 € | 140,46 € | 653,46 € |
Maxi Fenix Dinette purjevene | 426 € | 0 € | 0 € | 3,51 € | 429,51 € |
Pariskunnan viikon kesäloma
Oman moottoriveneen käyttö on vuosikustannuksiltaan noin 2,5 kertaa kalliimpaa kuin Skipperin veneellä veneily. Purjeveneen tapauksessa kerroin on yli 3.
Ostettu | Arvonalenema vuodessa | Vuosittainen huolto | Laituripaikka ja säilytys (v) | Polttoaine (v) | Yhteensä (v) |
Yamarin 64 DC moottorivene | 1 600 € | 1 000 € | 1 000 € | 327,74 € | 3 927,74 € |
Maxi Fenix Dinette purjevene | 1 600 € | 500 € | 1 000 € | 8,19 € | 3 108,19 € |
Vuokrattu | Vuokrahinta | Vuosittainen huolto | Laituripaikka ja säilytys (v) | Polttoaine (v) | Yhteensä (v) |
Yamarin 64 DC moottorivene | 1 197 € | 0 € | 0 € | 327,74 € | 1 524,74 € |
Maxi Fenix Dinette purjevene | 994 € | 0 € | 0 € | 8,19 € | 1 002,19 € |
Koko perheen 2 viikon kesäloma
Omalla moottoriveneellä veneily on 2 viikon vuotuisella käytöllä noin 1,4 kertaa kalliimpaa kuin Skipperin veneen vuokraaminen. Purjeveneellä tämä kerroin on reilut 1,5.
Ostettu | Arvonalenema vuodessa | Vuosittainen huolto | Laituripaikka ja säilytys (v) | Polttoaine (v) | Yhteensä (v) |
Yamarin 64 DC moottorivene | 1 600 € | 1 000 € | 1 000 € | 655,48 € | 4 255,48 € |
Maxi Fenix Dinette purjevene | 1 600 € | 500 € | 1 000 € | 16,39 € | 3 116,39 € |
Vuokrattu | Vuokrahinta | Vuosittainen huolto | Laituripaikka ja säilytys (v) | Polttoaine (v) | Yhteensä (v) |
Yamarin 64 DC moottorivene | 2 394 € | 0 € | 0 € | 655,48 € | 3 049,48 € |
Maxi Fenix Dinette purjevene | 1 988 € | 0 € | 0 € | 16,39 € | 2 004,39 € |
Milloin oma vene tulee kannattavammaksi kuin Skipperi?
Oma vene tulee kannattavammaksi ainoastaan, kun veneilymäärät ovat vuosittain suuria. Oma moottorivene on kannattavampi kuin Skipperin, jos venettä käytetään vähintään 21 päivää vuoden aikana. Kaikessa tämän yli menevässä veneilyssä kannattaa harkita oman moottoriveneen hankintaa. Oma purjevene on vuokravenettä kannattavampi, jos veneilyä kertyy vähintään 22 päivää vuodessa.
Käytännössä riittäviin veneilyvuorokausiin voi olla hankala yltää etenkin sateisena kesänä, sillä säällä on suuri vaikutus veneilyn mielekkyyteen. Toisaalta omalla veneellä vesille voi lähteä spontaanisti kelien salliessa. Skipperillä tämä ei ole aivan yhtä helppoa, koska varaus pitää tehdä etukäteen ja veneiden saatavuus on rajallinen.
Missä veneitä on eniten vuokrattavana?
Skipperillä oli selvitystä tehdessä (18.5.2022) vuokrattavana yhteensä 378 moottorivenettä ja 159 purjevenettä ympäri Suomen. Osa veneistä on tarjolla useassa eri kaupungissa samaan aikaan, mikä selittää sen, että kaupunkikohtaisten venemäärien yhteissumma ylittää veneiden kokonaismäärän.
Kaupunkien osalta selvästi eniten veneitä löytyy Helsingistä, Turusta ja Espoosta. Vesistöjen osalta on hieman yllättävää huomata, että Päijänteellä on lähes yhtä paljon veneitä vuokrattavana kuin Saimaalla, vaikka Saimaa on pinta-alaltaan lähes neljä kertaa suurempi kuin Päijänne.
Järvi/joki | Moottoriveneitä | Purjeveneitä | Yhteensä |
Alajärvi | 0 | 0 | 0 |
Haapajärvi | 1 | 0 | 1 |
Hiidenvesi | 2 | 0 | 2 |
Inarijärvi | 1 | 1 | 2 |
Jääsjärvi | 0 | 0 | 0 |
Kallavesi | 6 | 0 | 6 |
Keitele | 3 | 1 | 4 |
Kyrösjärvi | 0 | 0 | 0 |
Lohjanjärvi | 6 | 0 | 6 |
Näsijärvi | 9 | 1 | 10 |
Orivesi | 3 | 0 | 3 |
Oulujärvi | 1 | 0 | 1 |
Päijänne | 24 | 3 | 27 |
Pieksänjärvi | 0 | 0 | 0 |
Pielinen | 3 | 0 | 3 |
Puulavesi | 1 | 0 | 1 |
Pyhäjärvi | 4 | 0 | 4 |
Ruotsalainen | 10 | 0 | 10 |
Saimaa | 22 | 6 | 28 |
Suvasvesi | 3 | 0 | 3 |
Vanajavesi | 5 | 0 | 5 |
Vaskivesi | 0 | 0 | 0 |
Vesijärvi | 9 | 0 | 9 |
Yhteensä | 113 | 12 | 125 |
Kaupunki | Moottoriveneitä | Purjeveneitä | Yhteensä |
Akaa | 1 | 0 | 1 |
Alajärvi | 0 | 0 | 0 |
Alavus | 0 | 0 | 0 |
Asikkala | 4 | 0 | 4 |
Espoo | 44 | 25 | 69 |
Forssa | 0 | 0 | 0 |
Haapajärvi | 1 | 0 | 1 |
Haapavesi | 0 | 0 | 0 |
Hämeenlinna | 3 | 0 | 3 |
Hamina | 2 | 1 | 3 |
Hanko | 38 | 25 | 63 |
Harjavalta | 0 | 0 | 0 |
Heinola | 1 | 0 | 1 |
Helsinki | 128 | 57 | 185 |
Huittinen | 0 | 0 | 0 |
Hyvinkää | 0 | 0 | 0 |
Iisalmi | 0 | 0 | 0 |
Ikaalinen | 0 | 0 | 0 |
Imatra | 0 | 1 | 1 |
Jämsä | 2 | 0 | 2 |
Järvenpää | 0 | 0 | 0 |
Joensuu | 1 | 1 | 2 |
Jyväskylä | 12 | 2 | 14 |
Kaarina | 10 | 1 | 11 |
Kajaani | 2 | 0 | 2 |
Kalajoki | 0 | 0 | 0 |
Kangasala | 0 | 0 | 0 |
Kankaanpää | 0 | 0 | 0 |
Kannus | 0 | 0 | 0 |
Karkkila | 0 | 0 | 0 |
Kaskinen | 0 | 0 | 0 |
Kauhajoki | 0 | 0 | 0 |
Kauhava | 0 | 0 | 0 |
Kauniainen | 0 | 0 | 0 |
Kemi | 0 | 0 | 0 |
Kemijärvi | 2 | 0 | 2 |
Kemiönsaari | 3 | 4 | 7 |
Kerava | 0 | 0 | 0 |
Keuruu | 0 | 0 | 0 |
Kitee | 0 | 0 | 0 |
Kiuruvesi | 0 | 0 | 0 |
Kokemäki | 0 | 0 | 0 |
Kokkola | 0 | 0 | 0 |
Kotka | 17 | 11 | 28 |
Kouvola | 3 | 0 | 3 |
Kristiinankaupunki | 1 | 0 | 1 |
Kuhmo | 0 | 0 | 0 |
Kuhmoinen | 2 | 1 | 3 |
Kuopio | 10 | 4 | 14 |
Kurikka | 0 | 0 | 0 |
Kuusamo | 0 | 0 | 0 |
Lahti | 16 | 1 | 17 |
Laitila | 0 | 0 | 0 |
Lappeenranta | 4 | 1 | 5 |
Lapua | 0 | 0 | 0 |
Lieksa | 1 | 0 | 1 |
Lohja | 3 | 0 | 3 |
Loimaa | 0 | 0 | 0 |
Loviisa | 2 | 0 | 2 |
Maarianhamina | 1 | 0 | 1 |
Mänttä-Vilppula | 0 | 0 | 0 |
Mikkeli | 9 | 1 | 10 |
Naantali | 14 | 11 | 25 |
Närpiö | 0 | 0 | 0 |
Nivala | 0 | 0 | 0 |
Nokia | 0 | 0 | 0 |
Nurmes | 1 | 0 | 1 |
Orimattila | 1 | 0 | 1 |
Orivesi | 3 | 0 | 3 |
Oulainen | 0 | 0 | 0 |
Oulu | 6 | 1 | 7 |
Outokumpu | 0 | 0 | 0 |
Paimio | 0 | 0 | 0 |
Parainen | 12 | 16 | 28 |
Parkano | 0 | 0 | 0 |
Pieksämäki | 1 | 0 | 1 |
Pietarsaari | 2 | 0 | 2 |
Pori | 4 | 1 | 5 |
Porvoo | 9 | 2 | 11 |
Pudasjärvi | 0 | 0 | 0 |
Pyhäjärvi | 4 | 0 | 4 |
Raahe | 0 | 0 | 0 |
Raasepori | 10 | 4 | 14 |
Raisio | 9 | 9 | 18 |
Rauma | 5 | 1 | 6 |
Riihimäki | 0 | 0 | 0 |
Rovaniemi | 1 | 0 | 1 |
Saarijärvi | 0 | 0 | 0 |
Salo | 3 | 0 | 3 |
Sastamala | 0 | 0 | 0 |
Savonlinna | 8 | 1 | 9 |
Seinäjoki | 0 | 0 | 0 |
Somero | 0 | 0 | 0 |
Suonenjoki | 0 | 0 | 0 |
Tampere | 12 | 3 | 15 |
Tornio | 0 | 0 | 0 |
Turku | 48 | 23 | 71 |
Ulvila | 0 | 0 | 0 |
Uusikaarlepyy | 0 | 0 | 0 |
Uusikaupunki | 1 | 4 | 5 |
Vääksy | 2 | 0 | 2 |
Vaasa | 7 | 2 | 9 |
Valkeakoski | 0 | 0 | 0 |
Vantaa | 0 | 0 | 0 |
Varkaus | 3 | 0 | 3 |
Viitasaari | 0 | 0 | 0 |
Virrat | 0 | 0 | 0 |
Ylivieska | 0 | 0 | 0 |
Ylöjärvi | 0 | 0 | 0 |
Ähtäri | 0 | 0 | 0 |
Äänekoski | 1 | 0 | 1 |
Yhteensä | 490 | 214 | 704 |
Yhteenveto
Vähemmän veneilevän kannattaa vuokrata vene suosiolla ostamisen sijaan. Jos veneily on kuitenkin aktiivista koko kesäkauden läpi tai siitä on muodostunut elämäntapa, kannattaa oman veneen hankintaa harkita vakavasti.
Oman veneen hyöty tulee sen tuomasta vapaudesta, jolloin veneilijän ei tarvitse olla “sään armoilla” samaan tapaan kuin venettä etukäteen varattaessa. Lisäksi kannattaa huomioida, että veneen omistajalla on mahdollisuus asettaa oma veneensä Skipperiin vuokralle. Tällöin veneestä aiheutuvat kustannukset pienenevät ja oman veneen omistaminen on laskelmia kannattavampaa.