Luottokielto – mikä se on ja milloin se kannattaa?

| | Aihe: Lainat
Luottokielto pariskunta

Harkitsetko luottokiellon ottamista? Luottokielto voi olla hyvä idea, jos esimerkiksi varas on päässyt henkilötietoihisi käsiksi, tai jos sinulla on liiallinen taipumus pikavippien ottoon. Kielto voi kuitenkin vaikeuttaa esimerkiksi puhelinliittymän tai vuokra-asunnon saamista, joten sitä ei kannata ottaa kevyin perustein.

Luottokielto ja sen idea

Luottokielto tarkoittaa periaatteessa sitä, että lainan myöntäminen on luottokiellon kohteena olevalle henkilölle kiellettyä. Käytännössä luottokielto ei kuitenkaan toimi näin suoraviivaisesti, sillä henkilö voi kaikesta huolimatta saada lainaa, jos hän esittää todistuksen siitä, että luottokielto on otettu omaehtoisesti.

Varmaa on kuitenkin se, että luottokielto ainakin hidastaa ja vaikeuttaa lainanhakua. Jos luottotiedot tarkistetaan netissä automaattisesti, riittää omaehtoinen luottokielto syyksi hylätä hakemus. Jos lainan siis tarvitsee, tulee sitä hakea ottamalla suoraan yhteyttä pankkiin ja esittämällä todistus luottokiellon omaehtoisuudesta.

Koska moni luotonmyöntäjä ei halua ottaa riskejä hakijan maksukyvyn suhteen, voi omaehtoinen luottokielto estää osassa pankeista lainan saamisen kokonaan.

Luottokiellon hankkiminen

Luottokiellon voi hankkia kahdelta luottorekisteriä pitävältä yritykseltä: Bisnodelta tai Suomen Asiakastiedolta.

Suomen Asiakastiedon kielto kustantaa noin 20 euroa ja on voimassa kahden vuoden ajan. Kiellon voi asettaa itselleen helposti verkkopalvelussa.

Bisnodelta hankittu Omaehtoinen luottokielto -merkintä (OLK) on voimassa vuoden ajan ja on hinnaltaan noin 10 euroa. Myös Bisnoden kiellon voi asettaa verkkopalvelussa.

Luottokiellosta saa todistuksen, jonka avulla voi solmia osamaksusopimuksen tai ottaa lainaa, jos on esimerkiksi ottanut kiellon identiteettivarkauden varalta. Varaudu kuitenkin siihen, että luottokieltotodistuksenkin kanssa asiointi voi kestää normaalia kauemmin, eikä välttämättä onnistu lainkaan.

Milloin kannattaa ottaa luottokielto?

Luottokieltoa ei välttämättä kannata hankkia itselleen heppoisin perustein, sillä useimmat meistä tarvitsevat lainaa ainakin jossain vaiheessa elämää – jos ei esimerkiksi autoon, niin ainakin asuntoon. On kuitenkin olemassa kaksi yleistä tilannetta, jolloin luottokiellon ottaminen voi olla erityisen hyvä idea: identiteettivarkauden sattuessa tai jos on taipumusta liialliseen velanottoon.

1. Identiteettivarkauden varalta

Jos lompakkosi kaikkien korttien kanssa varastetaan, luottokiellon ottamista kannattaa harkita vakavammin. Tässä tapauksessa kielto nimittäin vaikeuttaa identiteettivarkautta, mutta ei sitä kuitenkaan täysin estä.

Roska-astiaa tai mahdollista postilaatikkoasi penkomalla varas voi löytää yllättävän paljon henkilötietoja esimerkiksi vanhoista laskuista ja muista virallisista kirjeistä. Kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, mitä roskikseen laittaa ja varmistaa postilaatikon turvallisuus. Luottokielto ei tarkoita sitä, että voisit ottaa rennosti.

Luottokiellon lisäksi on syytä myös sulkea kaikki mahdolliset luotto- ja pankkikortit ja ilmoittaa pankkiin sattuneesta varkaudesta.

2. Taipumus velanottoon

Jos tietää olevansa impulsiivinen ihminen, jolla on tapana tehdä suuriakin hankintoja asiaa tarkemmin miettimättä, voi olla syytä harkita luottokiellon ottamista. Tämä kannattaa etenkin siinä tapauksessa, jos on tottunut tekemään suurempia hankintoja velkarahalla.

Ennakoiva luottokielto voi tällaisessa tapauksessa parhaimmillaan pelastaa velkakierteeltä ja luottotietojen menetykseltä. Jos luottotiedot menettää, kestää niiden palautumisessa aina useampi vuosi. Myös esimerkiksi vuokrasopimuksen solmiminen hankaloituu huomattavasti, jos luottotiedot eivät ole kunnossa.

Tarjoukset