Varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi haastattelussa

|Posted by | Haastattelut, Kaikki artikkelit
Tags: , ,

terhi_majasalmiTerhi Majasalmi on varallisuusvalmentaja ja yrittäjä. Hän on perustanut muun muassa Vauras Nainen -palvelun, jonka kautta hän opettaa oman talouden hallintaa sekä sijoittamista etenkin naisille. Majasalmi aloittanut varallisuuden kasvattamisen nollasta ja opettaa nyt muille säästämisestä ja varallisuuden kasvattamisesta. Hän kirjoitti aiheesta kirjan ”Totuus taloudestasi” vuonna 2012. 

Majasalmi uskoo, että jokainen voi vaikuttaa itse omaan taloudelliseen tulevaisuuteensa ja päättäväisyydellä ja pitkäjänteisyydellä voi saada aikaan isoja tuloksia. Majasalmen talousneuvoja voi lukea myös Ilta-Sanomista Raha poikimaan -palstalta. Äskettäin Majasalmi julkaisi nuorille suunnatun Koululaisen rahakirjanjoka juuri tullut myyntiin.

Kysyimme Majasalmelta hänen oman talouden hallinnasta, raha-asioiden opettamisesta ja neuvoja blogimme lukijoille!

Milloin ja miksi perustit Vauras Nainen-palvelun?

Perustin Vauras Nainen –palvelun lokakuussa 2014. Halusin luoda palvelun, jonka avulla naiset voivat oppia rahataitoja silloin, kun se heille sopii.

Tämä palvelu on yksi monista tavoista, joilla itse pyrin auttamaan ihmisiä taloudellisen hyvinvoinnin lisäämisessä.

Budjetoitko tarkkaan omat menosi/seuraatko kulutustasi?

Minulle on vuosien aikana tullut suhteellisen hyvä käsitys, mitä asiat maksavat ja kuinka paljon asioihin voi kuluttaa rahaa. Vuosia sitten, kun rahaa oli paljon vähemmän käytössä, tein tarkkaa budjettia.

Nyt tiedän, missä suuruusluokassa kulutuksen tulee olla, jotta ollaan vielä plussalla.

Miten suhtaudut luottokortin käyttöön?

Käytän maksuaikakorttia eli maksan kertyneen saldon pois, kun laskun eräpäivä on. Käteistä käytän todella harvoin.

Mitä mieltä olet sijoittamisesta lainarahalla?

Jos tuotto on reilusti enemmän kuin lainan korko, silloin lainarahalla sijoittaminen on yleensä kannattavaa. Itse olen luonut varallisuuteni ostamalla asuntoja lainarahalla ja vuokraamalle ne.

Sijoituksen kassavirta on erityisen tärkeä laskea ja lainarahalla ostettuna tärkeys vain korostuu entisestään. Osakesijoittamiseen en suosittele lainarahaa.

Miten neuvoisit pienituloista henkilöä aloittamaan säästämisen?

Säästäminen pitää oman talouden ylijäämäisenä ja luo joustavuutta omaan talouteen. Säästäminen on yhtä tärkeää niin pieni- kuin suurituloisillekin.

Säästäminen kannattaa aloittaa heti, summasta ei niin väliä

Säästäminen kannattaa aloittaa heti, summasta ei niin väliä. Summaa voi nimittäin nostaa pikkuhiljaa. Säästämisen aloitus yleensä aloittaa positiivisen ajatusprosessin omaan talouteen liittyen – mitkä asiat ovat itselle tärkeitä, joihin haluaa rahaa kuluttaa ja miten omia tuloja voisi kasvattaa.

Olet kirjoittanut juuri uuden kirjan, Koululaisen rahakirja. Mitä kirja käsittelee ja minkä ikäisille koululaisille kirja on suunnattu?

Kirjassa kerrotaan, miten lapsille ja nuorille syntyy viisas suhtautuminen rahaan. Kirjan tavoite on opettaa nuoria tekemään alusta asti fiksuja rahaan liittyviä päätöksiä elämässään. Kirjan suositteluikä on 12+

Tulisiko mielestäsi opettajien ja koulujen ottaa enemmän vastuuta raha-asioiden opettamisesta nuorille, vai onko vastuu vanhemmilla?

Lapsi havainnoi ympäristöään ja tarkkailee, miten hänelle läheiset ihmiset toimivat rahan kanssa. Vanhemmat opettavat tiedostamattaan aina jotain rahasta. Se, miten lapsuudenkodissa suhtauduttiin rahaan, nousee aina esiin valmentaessa.

Sinänsä kannatan, että yhteiskunnassa lasten elämään vaikuttavat tahot antaisivat saman viestin – rahataidot vaikuttavat merkittävästi taloudelliseen hyvinvointiin ja ne ovat kaikkien opeteltavissa.

Rahataidot vaikuttavat merkittävästi taloudelliseen hyvinvointiin ja ne ovat kaikkien opeteltavissa

Lue myös: Marttojen toiminnanjohtaja Marianne Heikkilän haastattelu

Hvad tænker du?

Your email address will not be published. Required fields are marked *