Sähköskootterilla ajelee edullisemmin kuin bensalla – Ajokulut reilut 5 euroa edullisemmat sadalla kilometrillä

| | Aihe: Yleiset talousvinkit
Nainen ja mies ajelevat skootterilla.

Sähköllä toimivat autot ovat olleet viime vuosina erityisen suosittuja, eikä niiden suosio näytä  olevan hiipumassa hetkeen. Autojen lisäksi on kuitenkin muita moottoriajoneuvoja, joissa samaa sähköistymistä ei ole tapahtunut ainakaan vielä samassa skaalassa. Yksi tällainen kategoria on erityisesti nuorten suosiossa olevat skootterit.

Vertailupalvelu VertaaEnsin.fi selvitti voisiko sähköllä toimiva skootteri olla parempi vaihtoehto kuin polttomoottorilla toimiva skootteri ja kumpi niistä on taloudellisesti kannattavampi hankinta.

Vertailun tärkeimmät löydökset

  • Sähköllä toimivat skootterit ovat hankintahinnaltaan yleisesti ottaen kalliimpia kuin polttomoottoriset. Laskelmiemme mukaan sähköskootterilla ajava kuitenkin säästää ajokuluissa keskimäärin 5,18 € sadan kilometrin matkalla.
  • Taloudellisten tekijöiden ohella ostajan kannattaa huomioida myös ajoneuvon soveltuvuus omaan käyttöön. Polttomoottoristen skootterien toimintasäde on vertailussa keskimäärin reilut 295 kilometriä, kun sähköllä toimivalla se on keskimäärin reilut 60 kilometriä. Sähköskoottereiden latausaika on myös huomattava (6–8 tuntia per ajokerta).

Vertailun toteutus

Vertailua varten valittiin 9 polttomoottorilla ja 9 sähkömoottorilla toimivaa skootteria. Malleiksi pyrittiin valikoimaan suosittujen valmistajien suosituimpia malleja, mutta mukaan otettiin myös edullisempia ja kalliimpia malleja. Skoottereille on laskettu niiden kokonaiskustannus eri ajomäärillä, josta saa hyvin osviittaa sähköisten skoottereiden taloudellisesta kannattavuudesta. 

Laskelmissa ei ole huomioitu mahdollisia huoltoja tai varaosien tarvetta. Yleinen olettamus on kuitenkin, että sähköllä toimivat skootterit olisivat huollon osalta polttomoottorisia skoottereita edullisempia. Lisäksi kannattaa huomioida, että mallien kestävyys ja yleinen laatu saattaa vaihdella paljonkin mallista ja valmistajasta riippuen. Laskelmat ovat suuntaa antavia.

  • Vertailussa sähkön hintana on käytetty kirjoittamisajankohdan keskimääräistä 20 senttiä/kWh. Bensan hintana on käytetty 2,544 €/litra (8.6.2022 keskiarvo).
  • Sähköllä toimivien skoottereiden sähkönkulutus on selvitetty muuntamalla Ah (ampeeritunti) kWh:ksi (kilowattitunti).
  • Sähköllä toimivien skoottereiden toimintasäde on yleensä ilmoitettu laajemmalla haarukalla (esimerkiksi 60–100 kilometriä). Näissä tapauksissa on käytetty kyseisen haarukan alinta annettua arvoa.
  • Jos kulutukselle on annettu laajempi haarukka (esimerkiksi 2–3 litraa), silloin on käytetty kyseisen haarukan keskiarvoa. 

Taulukko

Vertailun skootterit eivät ole suoraan verrannollisia toisiinsa Viarellin Monztroa ja Vinceroa lukuunottamatta. Monztron ja Vinceron tapauksessa Viarelli tarjoaa polttomoottorin ohella myös sähköistä versiota, jolloin näiden mallien suora vertailu on mahdollista. Monztro maksaa itsensä takaisin 10 000 kilometrin ajolla. Vincero ei ehdi maksaa itseään takaisin samassa ajassa. Vincerolla ajaminen on kuitenkin lähes 10 kertaa edullisempaa polttomoottoriseen malliin verrattuna 100 kilometrin matkalla.

Jos henkilö ajaa esimerkin 2 000 kilometriä vuoden aikana, se tekee keskimäärin noin 5 kilometriä päivässä. Vastaavat lukemat ovat 5 000 kilometrille vajaat 14 kilometriä päivää kohden ja 10 000 kilometrille reilut 27 kilometriä päivää kohden. Nämä ajomäärät olisivat kaikki mahdollisia sähköskoottereille.

Polttomoottoriset skootterit

HintaTeho (hv)Kulutus 100 km100 km hintaToimintasäde2000 km hinta2000 km + skootterin hankintahinta5000 km hinta5000 km + skootterin hankintahinta10000 km hinta10000 km + skootterin hankintahinta
Peugeot Speedfight4 4T Special Serie Sportline3 990,00 €6,173.33 l8,47 €240 km169,43 €4 159,43 €423,58 €4 413,58 €847,15 €4 837,15 €
Vespa Primavera 503 790,00 €4,12.05 l5,22 €390 km104,30 €3 894,30 €260,76 €4 050,76 €521,52 €4 311,52 €
Yamaha Aerox 4T3 290,00 €31.9 l4,83 €316 km96,67 €3 386,67 €241,68 €3 531,68 €483,36 €3 773,36 €
Kymco Super 8 R 502 790,00 €3,42.3 l5,85 €261 km117,02 €2 907,02 €292,56 €3 082,56 €585,12 €3 375,12 €
Aprilia SR 502 695,00 €3,22.2 l5,60 €318 km111,94 €2 806,94 €279,84 €2 974,84 €559,68 €3 254,68 €
Viarelli Monztro2 650,00 €2,82.5 l6,36 €256 km127,20 €2 777,20 €318,00 €2 968,00 €636,00 €3 286,00 €
Viarelli Vincero2 548,00 €2,82.5 l6,36 €280 km127,20 €2 675,20 €318,00 €2 866,00 €636,00 €3 184,00 €
Peugeot Kisbee 50 4T Active2 139,00 €3,51.75 l4,45 €360 km89,04 €2 228,04 €222,60 €2 361,60 €445,20 €2 584,20 €
Kymco Agility 4T 501 990,00 €2,92.1 l5,34 €238 km106,85 €2 096,85 €267,12 €2 257,12 €534,24 €2 524,24 €

Sähköllä toimivat skootterit

HintaTeho (hv)Kulutus 100 km100 km hintaToimintasäde2000 km hinta2000 km + skootterin hankintahinta5000 km hinta5000 km + skootterin hankintahinta10000 km hinta10000 km + skootterin hankintahinta
Vespa Elettrica7 890,00 €5,44.2 kWh0,84 €100 km16,80 €7 906,80 €42,00 €7 932,00 €84,00 €7 974,00 €
Niu MQi GT SR4 190,00 €43.72 kWh0,74 €80 km14,88 €4 204,88 €37,20 €4 227,20 €74,40 €4 264,40 €
Silence S02 LS4 190,00 €23.77 kWh0,75 €53 km15,09 €4 205,09 €37,74 €4 227,74 €75,47 €4 265,47 €
Viarelli Vincero Electric3 364,00 €43.73 kWh0,75 €60 km14,92 €3 378,92 €37,30 €3 401,30 €74,60 €3 438,60 €
Yamaha NEO3 290,00 €3,42.62 kWh0,52 €37 km10,46 €3 300,46 €26,15 €3 316,15 €52,31 €3 342,31 €
Viarelli Monztro Electric3 058,00 €43.2 kWh0,64 €60 km12,80 €3 070,80 €32,00 €3 090,00 €64,00 €3 122,00 €
Niu UQi GT SR2 790,00 €22.71 kWh0,54 €55 km10,82 €2 800,82 €27,05 €2 817,05 €54,10 €2 844,10 €
Genergia LX04 Light2 290,00 €1,93.12 kWh0,62 €40 km12,48 €2 302,48 €31,20 €2 321,20 €62,40 €2 352,40 €
Znen Moden E-F112 190,00 €42.4 kWh0,48 €60 km9,60 €2 199,60 €24,00 €2 214,00 €48,00 €2 238,00 €

Yhteenveto

Sähköllä toimiva skootteri voi olla erinomainen vaihtoehto, jos henkilön ei tarvitse ajaa pidempiä matkoja, joille tarvitsee pidemmän toimintasäteen. Lisäksi on tärkeää huomioida skootterin latausaika, joka yleensä vie 6–8 tuntia skootterimallista riippuen. Jos nämä tekijät eivät ole oma käyttötarve huomioiden ylitsepääsemättömiä asioita, sähköskootteri voi olla erinomainen vaihtoehto.

Sähköskoottereiden etuna on taloudellisten tekijöiden lisäksi myös niiden ympäristöystävällisyys. Tämä voi olla monelle tärkein tekijä sähköllä toimivaa skootteria harkitessa. Tällaisessa tilanteessa on kuitenkin syytä perehtyä malleihin tarkemmin, sillä edullisin malli ei välttämättä ole se laadukkain. Mikäli kuluttaja hankkii edullisen skootterin, joka hajoaa käyttökelvottomaan kuntoon nopeasti, se kuormittaa ympäristöä paljon. Asiaan kannattaa siis perehtyä tarkemmin, jos sähköllä toimiva skootteri on mielenkiintoinen vaihtoehto.

Sebastian Remes

Sebastian Remes

Sebastian Remes työskentelee VertaaEnsin.fi:llä, jossa hänen asiantuntija-alueina ovat autot ja liikkuminen, harrastukset, raha ja talous. Hänen intohimojaan ovat musiikki, viihde, urheilu ja sijoittaminen.

Tarjoukset