Lapsilisä – Lapsilisän määrä ja maksupäivät 2022

| | Aihe: Verotus ja lainsäädäntö
lapsi ja äiti

Mikä on lapsilisä?

Lapsilisä on yksinkertaisuudessaan rahallinen tuki, jonka valtio maksaa lapsen vanhemmille. Lapsilisän maksaa Kela ja sitä saa Suomessa vakituisesti asuvasta lapsesta sen kuukauden loppuun, jolloin lapsi täyttää 17 vuotta.

Lapsilisän tarkoitus on kattaa osa lapsesta aiheutuvista kustannuksista. Se on siis tulonsiirto, jolla halutaan tukea lapsia ja samalla myös lasten hankkimista. Joka vuosi verotuloja siirretään lapsiperheille lapsilisän muodossa reilusti yli miljardi euroa. Vastaavia systeemejä on myös monissa muissa maissa.

Paljonko lapsilisää maksetaan?

Lapsilisän määrä riippuu ainoastaan lasten määrästä. Se ei siis ole tarveharkintainen, eivätkä siihen vaikuta muut tulot tai omaisuus, kuten moneen muuhun tukimuotoon. Lapsilisään ei myöskään vaikuta verotus. Se on verotonta tuloa eli lapsilisä maksetaan puhtaana käteen. Sitä saavat yhtä lailla varakkaat kuin varattomatkin – mikä on toki tasa-arvoista, mutta herättänyt myös jonkin verran kritiikkiä.

Lapsilisää ei saa jokaisesta lapsesta yhtä paljon. Mitä useampi lapsi perheessä on, sitä suuremmaksi lapsilisä kasvaa.

Lapsilisän määrä
Yhdestä lapsesta 94,88 € /kk
Toisesta lapsesta 104,84 € /kk
Kolmannesta lapsesta 133,79 € /kk
Neljännestä lapsesta 163,24 € /kk
Viidennestä ja jokaisesta seuraavasta lapsesta 182,69 € /kk

Esimerkiksi kolmesta lapsesta saa siis lapsilisää yhteensä 333,51 euroa kuukaudessa (94,88 € + 104,84 € + 133,79 €)

Lisäksi yksinhuoltaja saa vielä erityistä korotusta lapsilisään. Korotus on 63,30 euroa kuukaudessa jokaista lasta kohden. Yksinhuoltajakorotusta voi hakea, mikäli vanhempi ei ole avio- tai avoliitossa tai jos puolisot ovat muuttaneet erilleen. Yksinhuoltajakorotuksen saa, vaikka vanhemmilla olisi yhteishuoltajuus.

Milloin lapsilisä maksetaan?

Lapsilisä maksetaan kuukausittain. Lapsilisän maksupäivä on aina kuun 26. päivä, ellei maksupäivä sitten osu viikonlopuksi, pyhäpäiväksi tai näiden jälkeiseksi päiväksi, jolloin lapsilisä maksetaan jo edellisenä pankkipäivänä.

Lapsilisän maksupäivät 2022:
Tammikuu 26.01.2022
Helmikuu 25.02.2022
Maaliskuu 25.03.2022
Huhtikuu 26.04.2022
Toukokuu 26.05.2022
Kesäkuu 24.06.2022
Heinäkuu 26.07.2022
Elokuu 26.08.2022
Syyskuu 26.09.2022
Lokakuu 26.10.2022
Marraskuu 25.11.2022
Joulukuu 23.12.2022

Miten lapsilisää haetaan?

Kela lapsilisä maksetaan tyypillisesti äidille tai isälle, mutta sitä voi hakea myös muu lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaava ihminen, kuten perhehoitaja tai isovanhempi. Lapsilisää voidaan hakea esimerkiksi samalla, kun haetaan vanhempainpäivärahoja. Lapsilisähakemuksen ajantasaisen keskimääräisen käsittelyajan voi tarkistaa Kelan sivuilta.

Ahvenanmaalla lapsilisä on hieman suurempi kuin mantereella, ja sen rahoituspohja on erilainen, vaikka myös saarella lapsilisää haetaan samalla tavalla Kelasta.

Vanhemmat voivat keskenään sopia, kumman tilille lapsilisä maksetaan, mutta yhdestä lapsesta ei siis rapsahda rahaa useammalle huoltajalle. Kannattaa myös huomioida, että korotetut summat toisesta ja sitä seuraavista lapsista voidaan maksaa ainoastaan silloin, jos lapsilisät myönnetään kaikki samalle henkilölle.

Lapsilisä maksetaan lapsen syntymää seuraavan kuukauden alusta, ja sitä maksetaan aina sen kuun loppuun, jolloin lapsi täyttää 17 vuotta. Lapsilisää on mahdollista saada takautuvasti enintään kuudelta kuukaudelta. Maksu kuitenkin lopetetaan, mikäli lapsi muuttaa ulkomaille. Tietyissä tilapäisissä tapauksissa, kuten esimerkiksi vaihto-oppilasajalta, voidaan yleensä maksaa lapsilisää. Lapsilisän maksaminen päättyy myös silloin, jos lapsi alkaa saada työkyvyttömyyseläkettä.

Tietoa artikkelin tarjoajasta

VertaaEnsin.fi on vertaillut taloustuotteita vuodesta 2015. Tarjoamme henkilökohtaiseen talouteen ja kuluttamiseen liittyvää vertailutietoa maksutta. Vuosittain yli miljoona kuluttajaa käyttää palveluamme. Vertailutyökalujen (esim. lainavertailu ja sähkön kilpailutus) lisäksi sivustomme sisältää laajan valikoiman talousaiheisia vinkkejä, vertailuja ja tilastoja. Toimintaideamme on yksinkertainen: Me vertaamme – sinä säästät!

Avatar

Nita Joutsen

Nita Joutsen on työskennellyt VertaaEnsin.fi:llä vuodesta 2019 alkaen. Hänen erikoisosaamistaan ovat rahoitusalan trendit, sekä oman talouden hallinta.

Tarjoukset