Kannattaako lainojen yhdistäminen kulutusluotolla – Mitä riskit ovat?

|Posted by | Kaikki artikkelit, Lainat, Uutiset, VertaaEnsin selvittää
Tags: ,

lainojen yhdistely riskialtistaKulutusluottojen markkinointi yhdistelylainoina on viime aikoina lisääntynyt ja useat verkossa toimivat lainantarjoajat tarjoavat niitä asiakkailleen. Yhdistelylainaa haetaan yleensä siksi, että sen avulla pyritään säästämään erillisten lainojen kuluissa. Oma-aloitteinen lainojen yhdistäminen kulutusluotolla voi kuitenkin pahimmassa tapauksessa tulla kalliimmaksi kuin erilliset pienemmät lainat. Vertaaensin.fi toimitusjohtaja Lauri Timgren varoittaa tällaisten yhdistelylainan nimellä markkinoitujen kulutusluottojen riskeistä. Kyse ei ole kuitenkaan ideologisesta kysymyksestä, johon sopii aina kyllä tai ei vastaus. Riippuu kunkin henkilökohtaisesta taloustilanteesta kannattaako lainojen yhdistäminen kulutusluotolla.

“Lainoja yhdistelemällä voi säästää kuluissa, mutta myös upottaa oman taloutensa entistä syvemmälle”, Timgren toteaa.

Perinteisesti yhdistelylainoja ovat tarjonneet pankit ja Takuusäätiön kaltaiset sosiaaliset luotottajat. Ero perinteisillä yhdistelylainoilla ja itsenäisesti hankituilla kulutusluotoilla on se, että perinteinen yhdistelylaina on usein vakuudellinen ja itsenäisesti hankittu kulutusluotto on vakuudeton. Vakuudettoman luoton korot ja kustannukset ovat suuremmat verrattuna vakuudelliseen lainaan. Takuusäätiön viestintäpäällikkö Minna Mattilan mukaan on hyvin yleistä, että heidän asiakkaansa ovat ottaneet oma-aloitteisesti kalliin kulutusluoton lainojen yhdistämiseksi.

“Ihmiset koettavat viimeiseen asti selviytyä itsenäisesti”, Mattila selventää.

“Velkojen yhdistäminen vaatii lähes 30-vuotisen kokemuksemme mukaan hyvin huolellista velkojen selvittelyä ja tarkkaa oman talouden tulojen, menojen ja maksukyvyn arviointia”, hän jatkaa.

Mattila toivoo, että kulutusluottoja myöntävät tahot selvittäisivät lainanhakuprosessin aikana kattavasti lainanhakijan taloustilanteen ja maksukyvyn.

“Myös velkojien tulisi ymmärtää vastuunsa tarjotessaan nopeasti ja helposti yhdistelylainoja pitkillä takaisinmaksuajoilla ihmisille, jotka ovat jo velkakierteessä”, Mattila painottaa.

Mikä on yhdistelylaina ja mitä tulee ottaa huomioon

Lainojen yhdistäminen on käytännössä nykyisten lainojen, luottojen ja muiden velkojen maksamista yhdellä isolla lainalla. Esimerkiksi, jos luottokorttivelka, pikavippi ja autolaina muodostavat yhdessä 50 000 euron kokonaisvelan kustannuksineen, käytännössä lainat yhdistämällä otetaan yksi suuri 50 000 euron laina, jolla maksetaan nykyiset velat pois.

Nordean aluejohtaja Jorma Pirisen mukaan yhdistelylainan tarve syntyykin yleensä siitä, että asiakas on useiden kulutusluottojen seurauksena velkaantunut eri tahoille. Pirinen painottaa, että ongelmia ei kannata yrittää ratkoa yksin.

“Apua saa ja kannattaa hakea omasta pankista, kuntien talous- ja velkaneuvojilta sekä Takuusäätiön velkalinjalta”, hän muistuttaa.

“Tällöin katsomme yksilöllisesti jokaisen asiakkaan tilanteen. Olennaisinta järjestelyssä on asiakkaan maksukyky, jonka tulee riittää yhdistelyjen jälkeen luoton hoitoon sekä normaaliin elämiseen”, Pirinen tarkentaa.

Takuusäätiö myöntää yhdistelylainaa 34 000 euroon asti. Usein lainaa haetaan tätä suurempiin summiin, vaikka Takuusäätiö ei ole mukana osajärjestelyissä, joissa asiakkaalle jäisi useampia lainoja hoidettavaksi.

“Kokemuksemme on, että velkakierre alkaa silloin helposti uudelleen. Tämä on tyypillinen virhe, joka syntyy ihmisen oma-aloitteisissa velkojen yhdistelyissä.” Mattila kuvailee.

Timgren painottaa, että lainojen yhdistämisen hyödyt pitäälaskea tarkasti ennen yhdistelylainan hakemista. Hän kuitenkin huomauttaa, että yhdistelylaina ei ole ainoa vaihtoehto velkojen maksamiseksi:

“Tärkeää on muistaa, että useimpien lainaajien kanssa on mahdollista neuvotella maksuaikataulusta ja lyhennyksien suuruudesta – joskus se on yhdistelylainaa parempi vaihtoehto.”

Lainojen yhdistämisessä huomioon otettavat asiat pähkinänkuoressa:

  • Paljonko velkaa on ja kenelle
  • Mitä korkoja ja kuluja jokainen laina sisältää
  • Kauanko lainojen takaisinmaksu nykyisellä maksuohjelmalla kestää
  • Paljonko rahaa kuluu kuukaudessa lyhennyksiin sekä kuluihin
  • Paljonko rahaa on käytettävissä lainojen hoitamiseen kuukaudessa

Laskurimme auttaa hahmottamaan onko yhdistelylaina järkevä vaihtoehto. Oleellista on rehellinen oman rahatilanteen arviointi – on parempi vaihtoehto hyväksyä hieman pidempi takaisinmaksuaika, kun budjetoida talous liian tiukalle ja sitten epäonnistua suunnitelmassa.

Lainojen yhdistely -laskurin käyttöohje

  • Nykyiset lainat:
    • Esimerkkinä kulutusluotto
      • Syötä kulutusluoton jäljellä olevan velan määrä, lainan korko, kuukausilyhennyksesi sekä kuukausittaiset kulut vihreällä merkittyihin soluihin. Kuukausittaisia kuluja voivat olla muun muassa lainanhoitomaksu tai laskutuslisä.
      • Oranssilla pohjalla olevat luvut kertovat lainoista ja luotoista muodostuvat kokonaiskustannukset
  • Yhdistelylaina:
    • Yhdistelylainan pääoma lasketaan automaattisesti nykyisten lainojen mukaisesti.
    • Syötä suunnitteilla olevan yhdistelylainan korko, lainan perustamiskustannus sekä kuukausittaiset kulut
    • Syötä lainan takaisinmaksuaika kuukausina
      • Katso kannattaako yhdistelylaina tilanteessasi
    • Vaihtoehtoisesti voit syöttää kuukausittaisen lyhennyksen määrän
    • Oranssilla pohjalla olevat luvut kertovat kokonaiskustannukset sekä kertyvän säästön verrattuna nykyisiin lainoihin

Lainojen yhdistely -laskuri