Mitä lahjaksi äitienpäivänä 2019?

|Posted by | Kaikki artikkelit, Luottokortit, Maksaminen, Nettikaupat, Ostaminen
Tags: , ,

äitienpäivä

Sunnuntaina muistetaan äitiä

Maailmalla järjestään joka vuosi äänestyksiä, joissa jokainen maa valitsee omalla kielellään kauneimman sanan. Yleensä voittaja on joka maassa ”äiti”. Ei välttämättä sen vuoksi, että sana soljuisi jokaisella kielellä kauniisti vaan koska sanalla on useimmille meistä tavattoman voimakas tunnemerkitys.

Vuonna 2019 äitienpäivä on 12.5. Suomessa äitejä juhlistetaan aina toukokuun toisena sunnuntaina. Äitienpäivän vietto on alkanut meillä Suomessa vuonna 1918, kun sen toi Suomeen kansanedustajana toiminut Vilho Reima. Toukokuun toinen sunnuntai vakiintui viralliseksi juhlapäiväksi Suomessa vuonna 1927.

Päivän vietto on saanut alkunsa Yhdysvalloista, kun Anna Jarvisin ehdotuksesta järjestettiin muistojuhla kaikille äideille. Jarvisinista tuntui, että äitejä ei kunnioiteta kulttuurissa tarpeeksi. 1914 Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson julisti toisesta toukokuun sunnuntaista kansallisen juhlapäivän, jolloin juhlitaan äitejä.

Jokaisella perheellä on oma tapansa viettää tätä päivää, mutta me kokosimme yhteen muutamia hyviä vinkkejä, joilla juhlatunnelmaa pystyy kohottamaan helposti.

Hyvää äitienpäivää kaikille!

Säästä äitiä vaivalta

Äidit kuskaavat lapsia jääkiekkoharrastuksiin, äidit kokkaavat kuutta eri ruokaa kaikille eri dieeteillä oleville, äidit pesevät tuhat kiloa pyykkiä päivässä – lista on loputon. Yksi parhaista tavoista juhlistaa äitienpäivää onkin tehdä siitä juhla, eli erottaa se arjesta.

Ja se käy helposti vain säästämällä äitiä edes yhden sunnuntain verran pyykinpesulta ja ruoanlaitolta.

Kauppakorteilla, kuten esimerkiksi S-Pankin Visoilla,maksaessasi saat maksutapaetua. Toisin sanoen äitienpäivän aamiaisen raaka-aineet ja äitienpäiväkortin tekemiseen tarvittavat materiaalit kannattaa hankkia korttia höyläten.

S- ja K-ryhmillä on vielä kauppakorteista se etu puolellaan, että ne ovat ketjuttuneet voimakkaasti eri toimialoille. S- ja K-korteilla saakin alennusta esimerkiksi ryhmien omista ravintoloista ja kylpylöistä, jos haluaa tarjota äidille kunnon hemmottelua.

Millainen luottokortti sinulla on? Voit tutustua eri luottokortteihin ilmaisessa luottokorttivertailussamme:

Netistä ostava käyttää luottokorttia

Jos haluaa tarjota äidille jotain vähän spesiaalimpaa kuin aamiaisen ja kukkia, voi katsastaa esimerkiksi nettikauppojen tarjouksia. Kotimaisten nettikauppojen lisäksi kannattaa huomioida ulkomaalaiset toimijat, sillä Suomessa äitienpäivää vietetään onneksi samaan aikaan kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kansainväliset nettikaupatkin pistävät parastaan juuri tuohon aikaan!

Jos haluaa tarjota äidille jotain vähän spesiaalimpaa kuin aamiaisen ja kukkia, voi katsastaa esimerkiksi nettikauppojen tarjouksia

Jos haluaa hankkia äidille esimerkiksi kirjan tai pehmoisen pyjaman nettikaupasta, kannattaa muistaa maksaa ostokset luottokortilla. Luottokortti turvaa hankintasi eri tavalla kuin esimerkiksi pelkkä tilisiirto.

Jos haaveilee ostavansa äidille vaikkapa lomamatkan, kuuluu moniin luottokortteihin matkavakuutus kuin kaupan päällisenä, mikäli maksaa osan matkasta luottokortilla.

Pitääkö miehen muistaa vaimoaan?

Yksi kuumimmista keskustelun aiheista äitienpäivän alla on yleensä se, tuleeko miehen juhlistaa vaimoaan jollain tavalla. Ne, joiden mielestä miehen tulisi huomioida vaimoaan erityisesti äitienpäivänä ajattelevat, että kysymyksessä on koko perheen juhla. Tällöin olisi omituista, jos lapset juhlistaisivat äitiä, mutta isä ei.

Vastustajien mukaan taas on vastenmielistä, mikäli mies juhlii vaimoaan äitienpäivänä, koska on erittäin tärkeää erottaa, kuka on miehen vaimon ja kuka äiti. Mies voi viedä kukkia omalle äidilleen, mutta hänen ei tulisi antaa niitä vaimolleen, jollei halua antaa kuvaa, että pitää vaimoa äitinään.

Yhtä ja oikeaa vastausta oikeaan toimintatapaan tuskin on. Jokaisen perheen kannattaa miettiä yhdessä, millainen juhlaperinne sopii juuri heille parhaiten.

Jokaisen perheen kannattaa miettiä yhdessä, millainen juhlaperinne sopisi juuri heille parhaiten